tiistai 11. lokakuuta 2016

8. Mansilla - Leon - Villadangos del Paramo

Toteutimme jo kotona pohditun suunnitelman eli otimme edellisestä yöpaikastamme aamubussin Leonin upeaan kaupunkiin. Bussiasemalla ostimme valmiiksi iltapäivän liput caminon varteen, jätimme reput säilytykseen ja lähdimme katselemaan nähtävyyksiä. Näin kirjoitettuna kaikki vaikuttaa kristallinkirkkaalta, mutta tietysti jokaisessa vaiheessa oli omat mutkansa. Aamun ensimmäinen bussi täyttyi koululaisista, joten odottelimme seuraavaa. Leonin bussiasemalla info neuvoi kädenheilautuksella Alsan automaatille, jossa ihme kyllä oli englanninkielinen vaihtoehto ja niin selkeä käyttöliittymä, että saimme haettua aikataulun ja ostettua liput. Tavarasäilön polettikin löytyi viimein. Jes. Paikallisbussit ovat edullisia ja hyviä, rahallisesti tämä hurvittelu ei vienyt kymppiä enempää. Henkisesti jouduimme vielä uudelleen perustelemaan itsellemme bussin käyttöä, koska caminofilosofiaan on niin tiukasti iskostunut omin jaloin eteneminen. Asia on arka kaikille, sillä samasta alberguesta kyytiin tuli kaksi tyttöä, jotka molemmat sanoivat kahteenkin kertaan, että John Brierleyn opaskirjassakin suositellaan tätä vaihtoehtoa.

Niin muuten, joskus elokuussa  kerroin blogissa, että otin yhteyttä amerikkalaiseen verkkokirjakauppaan, kun Brierleyn kirjaa ei alkanut kuukauden odottelun jälkeen kuulua. Sain heti seuravana päivänä pahoittelumeilin ja lupauksen rahojen palauttamisesta. Kolme päivää sen jälkeen rahat olivat tilillä ja kirja postilaatikossa. Näinpä meillä on kuin onkin käytettävissä tämä peregrinojen raamattu ja hyvä niin. Nettiapsin kanssa olisin ollut vaikeuksissa ja pieni Michelinin opas jättää kaikki taustatiedot kertomatta. Eipä sen puoleen, ei täällä toistaiseksi ole tullut eteen eksymisen paikkaa.

Bussin ikkunasta näimme näiden taivalluspäivien reitin esikaupunkien ja teollisuusalueiden halki ja paikoin vaarallisestikin vilkkaan autotien vieressä. Eipä harmittanut. Leonissa kuljimme turisteina nelisen tuntia keskiaikaista vanhaa kaupunkia ja kaupunginmuurin jäänteitä ihaillen. Leonin katedraali oli kirkkaine lasimaalauksineen ja taideteoksineen kenties kaunein koskaan näkemäni kirkko ja sen viereinen luostari ja museo myös tutustumisen arvoisia. Näkee, mikä vaikutusvalta tällä vanhalla pääkaupungilla on ollut. Asukasmäärä on edelleen yli 130 000, joten nyt koimme oikeaa kaupunkielämääkin.

Yövymme Villadangoksessa, hostellissa koska emme halunneet viedä alberguepaikkaa keneltäkään omin jaloin vaeltaneelta. Täällä pääsemme heti aamulla caminolle ja rauhallisen verkkaiseen rytmiin. Jäljellä on 288 km, ja ne on tarkoitus kaikki kulkea omin jaloin. Aikataulussamme on nyt väljyyttä niin, että voimme edetä lyhyemmillä päivämatkoilla tuntemusten ja voimien mukaan. Sää on muuttumassa, huomiseksi on luvattu sadetta ja korkealla vuoristossa aamut ovat muutoinkin kylmiä. Tämä tuo oman mausteensa loppumatkaan.






















3 kommenttia:

  1. Leoniin mekin saavuimme bussilla ja vietimme siellä oikein caminolomaa :D Se oli kyllä tavallaan hassua, että sitä piti puolustella niin itselleen kuin muillekin ja muut samoissa puuhissa olleet olivat vähintään yhtä puolustelevan näköisiä bussiin kiivetessään. Ei siinä paljon buen caminoja huudeltu, mutta näin jälkikäteen se oli kyllä todella turhaa!

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa -piti oikein tarkistaa omasta päiväkirjastani- reitti ei ollut ollenkaan niin paha. Minun on toki vaikea seurata teidän kulkemia päivämatkoja kun olen yöpynyt eri paikoissa ja täten maastoksikin on tietysti tullut erilaisia kokemuksia (eli taas tullaan siihen että jokaisen camino on omanlaišensa :))
    Leoniin saapuminen tapahtui meillä aamusta, suunnittelimme kaupunkien ohitukset niin- meitä kun ne eivät kiinnostaneet. Leon jäi kuitenkin mieleen rakkaana paikkana, siellä tapahtui niin ihana juttu. Leon tuntui muutenkin hyvältä, kun taas esim. Burgosista en tykännyt yhtään.
    Pian teille tulee eteen minun lempi-albergueni, San Miguel, Hospital de Orbigo :)

    Tuo bussikeskustelu on kamalan henkilökohtainen asia ja siitä mielellään vaikenevat julkisesti niin puoltajat kuin vastustajatkin. Mitä itseeni tulee, kuulun jälkimmäisiin, muiden valinnat taas eivät kuulu minulle. Jokainen päättää ihan itse mitä matkaltaan haluaa ja millainen matka se heille on. Minä otan varmaan uskoni vuoksi caminon eri tavoin kuin se joka vaeltaa, eikä kumpikaan ole toiselta pois tai huonompi tai parempi. Tie on erilainen meille kaikille :)

    VastaaPoista
  3. Lisään vielä tarkennuksen, mehän saavuimme Leoniin vieläpä taksilla :D Kun se päivän ainoa bussi oli mennyt jo... Leon oli meistäkin aivan ihana paikka, vaikka satoikin. Sielläkin.

    VastaaPoista