12. Rabanal - Acebo, 16 km

Vaellus käynnistyi oikeastaan jo illalla, kun kävimme luostarin kunnostaman vaatimattoman kirkon iltahartaudessa. Kirkko oli lähes täynnä peregriinoja eri puolilta maailmaa ja osa teksteistä lausuttiin englanniksi. Tunnelma puolituntisen aikana oli harras, jotkut pyyhkivät silmiään vaivihkaa siunausten  ja ehtoollisen aikana. Papin puhe oli kaunis, hän palautti mieliin, miten paljon pahaa, kärsimystä ja sotaa parhaillaankin on maailmassa ja toivoi, että me omassa elämässämme edistämme rauhaa ja rakkautta kaikessa mitä teemme. Katoliset rituaalit ovat meille vieraita, mutta tunnistimme kyllä Isä meidän -rukouksen alkupuolella ja uskontunnustuksen loppupuolella tilaisuutta. Yleisö sai osallistua tunnustukseen kukin omalla kielellään. Minulle uusi kokemus oli papin kehotus tervehtiä kaikkia lähelläolevia, mekin halasimme Kuhankäsittelijän kanssa ja kättelimme muita, vaikka emme oikein käsittäneet, mihin se liittyi.

Päivän vaellus vuoristokylän kautta rautaristille oli helpompi kuin olimme ajatelleet. Vuoret vaihtoivat väriään auringon noustessa pilvien liikkeiden mukana ja havumetsä ja monenlaiset kanervat tuoksuivat polun varrella niin, ettei nousua juuri huomannutkaan. Ympärillä oli vain rauhoittava vihreä ja kaukainen sinerrys. Itse rautaristi tuli vastaan melkein yllättäen. Rauhoituimme ja katselimme, miten muutama muu peregriino jätti tervehdyksensä ristin juurelle, ja otimme esiin kivemme sekä ystävien kirjeen. Kiitos ihanasta viestistä! Lapin kivi on nyt omiemme vieressä kukkulan Santiagon puoleisella reunalla rakkaudella aseteltuna. Kivien laskemisen hetki oli tunteikkaampi kuin olin ajatellutkaan, rakkaimpien muisto kosketti. Samalla hetkellä aurinko tuli esiin pilvien takaa täydellä voimalla ja lämmöllä. Kaunista. Vielä uskomattomampaa oli se, että kun lähdimme jatkamaan matkaa alaspäin, tuli vuorten takaa hetkeksi esiin kirkas sateenkaari - täällähän on sadekuuroja, vaikka vuoret ovat pitäneet ne poissa caminolta.

Tunteet näkyvät caminolla. Muutama nuori mies oli ristikukkulalla pitkään hyvin vakavana ja poistui silmiään pyyhkien. Elämään mahtuu monenlaista. Samaan aikaan rivakat kylänmiehet ajoivat lehmälaumaa tien yli toiselle laitumelle, ja sekin kuin kuului asiaan, samoin kuin iloinen vaeltajaporukka, joka kävi koirineen rautaristin juurella. Hauskaa. Koirat näkyivät saavan maistuvan aamupalan tämän etapin kunniaksi.

Koko tämänpäiväinen taivalluksemme kulki vuoristossa, hieman huipun jälkeen vastaan tuli jo tuttuja suomalaisia pihlajia täynnä punaisia marjoja ja muutama koivukin. Polun varrella oli violetteja krookuksia ja uskomaton määrä erilaisia kanervia ja tuijantyyppisiä matalia havukasveja. Mesetan tasaisuuden ja peltomaiseman jälkeen vuoristomaisemat ovat upeaa vaihtelua.

Päivän päätteeksi majoituimme Acebon uuteen albergueen kahdeksan hengen huoneeseen. Tämä saattaa olla caminon tulevaisuutta, sillä vuoristossa maisemapaikalla sijaitseva rakennus on ylellinen kuin Lapin hotellit, palvelu pelaa ja kesällä käytössä olisi uima-allaskin. Ilmeisesti pääosa huoneista on normaaleja kahden tai yhden hengen hotellihuoneita. Aika mukavaa vaihteeksi tämäkin. Koko Acebon vuoristokylä tuntuu elävän vahvassa nosteessa, katot on uusittu ja taloja kunnostettu.  Ympärillä on paljon vuoristopolkuja vaeltajille, joita kiinnostavat maisemat etenemistä enemmän. Lähellä on suhteellisen suuri Ponteferradan kaupunki, ja näin lauantaina näyttääkin, että osa asiakkaista on paikallisia perheitä.