14. Ponferrada - Villafranca del Bierzo, 23 km

Vihdoin näimme pieniä kotitarveviljelmiä, jauhoturpaisia vasikoita, vuohia, lampaita, pieniutareisia lehmiä, koiria, kanoja ja kiekuvia kukkoja. Muhevamultaisia kasvimaita (salaatit näyttävät olevan hyvin tuloillaan) ja hedelmäpuita. Tällaista pienimuotoisempaa ja värikkäänpää maataloutta olin odotellutkin caminolta. Kun Ponferrada alkoi jäädä taakse, pääsimme viiniviljelyksille. Ja niitä riitti laakson täydeltä. Cacabeloksen kylässä alkoi jo näkyä viiniparoneiden rauta-aidoin suljettuja huviloita ja viinin ympärille syntyneitä uudenaikaisia koulutuskeskuksia, konferenssihotelleja ja tietysti bodegoja, joissa ostaja pääsee tutustumaan viinieriin. On viinimuseota, vanhoja viiniin liittyviä välineitä ja kiinteistöjä. Vuorten ympäröimän laakson pienilmasto on lempeä ja maaperä rikasta. Nytkin kävelimme aamupäivän kuin kasvihuoneessa, pilvet roikkuivat vuorenharjanteiden alapuolella ja laakson päällä, mutta lämpötila lähenteli kahtakymmentä.

Caminon varrella oli mukavasti kyliä 2-4 kilometrin välein, joten taukopaikoista ei ole puutetta. Viiniviljelysten lisäksi laaksossa on runsaasti teollisuutta ja hyvä elintaso on tuonut Kauniaiset, Malmit, Sundsbyt eli siis yleiseurooppalaiset esikaupunkialueet hyvinvarustettuine omakotitaloineen caminon varteen. Kaikissa kylissä on kuitenkin jäljellä tiivis keskiaikainen keskusta, jossa perinteiset rakennukset ja tietenkin myös kirkko ryhmittyvät kapean keskuskadun varrelle. Suuri osa näistäkin taloista on korjattu, mutta joukossa on aina myös huonokuntoisia, jopa romahtaneita entisiä kaunottaria, jotka odottavat korjausvuoroaan. Kaiken paketoi yhteen katuvilinä, kukkakoristeet, kyltit ja omalaatuiset ulkopenkit ja kalusteet. On kai hyvä, että kaikki vanha huonokuntoinenkin säästetään, kivet ja liuskekiviset kattotiilethän ovat käyttökelpoista tavaraa peruskorjaajalle vuosisadasta toiseen.

Matkamme tämäniltainen päätepiste, Villafrancan hieman isompi keskiaikainen kaupunki, on kuin sadusta. Jo tuloväylä oli seikkailu, sillä kapusimme kukkulalta toiselle ja ihmettelimme, miksi polku kiertää aivan toiseen suuntaan kuin alla näkyvä kylä. Perillä käsitimme, että se oli moderni asuin- ja työpaikka-alue, jota sijoitettaessa ei ole tarvinnut ajatella vihollisen hyökkäyksiä. Villafranca taas on vanha arvokas vuorisolan vartija linnoituksineen ja kirkkoineen, se ei tietenkään ole laaksosta käsin esillä vaan ilmestyy peregriinonkin eteen yllättäen vuorten sylistä. Näky on mykistävä. Kiertelimme jyrkillä kujilla etsimässä majapaikkaa, joka löytyi lopulta Ultreia-hostellista (upeammin peruskorjattua pikkuhotellia en ole nähnytkään). Kirkkoihin tai 1500-luvun linnoitukseen emme päässeet sisälle. Eipä auennut vanhan romaanikirkon Katumuksen ovikaan, josta käyden ne peregriinot, jotka olivat liian heikkoja loppumatkalle, saivat aikoinaan vastaavat synninpäästöt kuin Santiagossa. Kai se on merkki siitä, että meillä on vielä voimia jatkaa.

Päivämatka oli pitkä ja lopussa kuljimme rinteitä ylös ja alas. Majapaikassa huomasin taas valtavan palelun ja hytinän suihkun jälkeen. Kai se johtuu energiavarojen hupenemisesta. No kaikki vaatteet päälle ja villahuovan alle, kyllä se sitten hellittää jonkin ajan päästä. Virkistyneinä pääsimme ulos kiertelemään, syömään ja blogia päivittämään.

Huomenna matka jatkuu vuorisolassa. Jäljellä on enää 184 kilometriä. Pyydämme varmuuden vuoksi kaksi leimaa peregriinopassin päivittäin, tänään leimoja jo suorastaan tyrkytettiin monessa paikassa.