perjantai 14. lokakuuta 2016

11. Murias - Rabanal del Camino, 16 km

Tähtikirkas aamutaivas ja hiljalleen kylän ylle punertuva aurinko saattelivat meidät ensimmäiselle vuoristoreitille. Päivän valjettua näimme vuorten toisella puolella uhkaavat tummat sadepilvet, mutta caminon ylle aukesi aurinkoinen sinitaivas. Muutaman tunnin jälkeen pilvet hajosivat ja vuorten huiput piirtyivät selkeinä metsäisten ja kanervaisten kukkuloiden takana.

Aamukahvit joimme kuvankauniissa Santa Catalina de Somozan vuorikylässä. Kuinka kekseliäästi paikalliset käyttävätkään kiveä rakennuksissa, aidoissa ja kujien ulkopenkeissä. Kaunista, kestävää, ekologista. Samanlainen ikuiselta vaikuttava kylä oli El Ganzo, jossa joku huumorimies on saanut päähänsä nimetä kuppilansa Cowboy Bariksi. Kurkistimme myös Ganzon pikkukirkkoon, jossa törmäsimme jälleen P. Jaakkoon alttaritaulun keskellä.

Reittimme varrella on aikanaan sijainnut roomalaisten kultakaivoksia. Siitäkö johtunee, että kylien pikkukirkot kimaltelevat ylenpalttisin kullatuin alttaritauluin ja muin koristein. Näitä pyhäkköjä ei ole museoitu.

Yöksi jäämme Rabanaliin, joka sijaitsee 1 160 metrin korkeudessa. Päivämatka oli nousuvoittoinen, mutta se sujui yllättävän kevyesti avaria maisemia ihaillen. Ylänköseuduilla on pitkin caminoa näkynyt myös paljon haukkoja, joiden lentonäytöksiä olemme ihailleet. Ennen Rabanalia camino poikkeaa metsään ja kovin suomalaisen luontopolun mieleen tuovalle polulle, joka on nimetty Via Crucisiksi, sillä peregrinot ovat vuosien myötä kiinnittäneet raja-aitaan tuhansia ja taas tuhansia oksista tehtyjä yksinkertaisia ristejä, kuka muistoksi mistäkin itselleen läheisestä.

Lepäilemme ylellisesti omassa huoneessa ja keräämme voimia huomiseen nousuun caminon korkeimmalle paikalle 1500 metriin. Siellä sijaitsee yksinkertainen rautaristi, jonka juurelle mekin jätämme kotoa tuomamme muistokivet caminoperinteen mukaisesti. Tänä iltana kylän katselun ja illallisen jälkeen taidamme mennä kyläkirkkoon, jossa uudelleen elvytetty benediktiinien munkkikunta pitää iltamessun, johon pitäisi kuulua myös gregoriaanista laulua. Ilmeisesti myös peregriinoja siunataan edessä olevalle raskaalle taipaleelle vanhan perinteen mukaisesti.

Täällä ylhäällä ilma on huomattavasi kylmempää kuin aikaisemmin. Pipo, tuulitakki ja pitkälahkeiset housut ovat tarpeen. Tuuli kääntyi tänään ensimmäistä kertaa koko matkallamme vastaiseksi, aikaisemmin olemme taivaltaneet myötätuulessa tai tyynessä säässä. Toivottavasti puhurit ajavat sadepilvet pois vuorten toiselle puolelle huomennakin, jotta saamme ihailla huipun näkymiä.

Tuntuu kuin reppu painaisi vähemmän kuin alkupäivinä. Jalat toimivat hyvin, rakkoja tai väsyviä jalkapohjia ei näillä lyhyemmillä päivätaipaleillamme ole tullut kummallekaan. Issiaskin hellitti jo eilen, taitaa repun kantaminen olla sille parasta hoitoa :)

















4 kommenttia:

  1. Te olette varmaan päässeet flow-tilaan! :D Tuo seutu oli meillekin mieluisaa, nautimme harvinaisesta sateettomasta päivästä. Ja se nousu Ristille, se ei ole paha. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä tietää, nousu edessä huomenna

    VastaaPoista
  3. Hola! Kiva lukea positiivista matkakertomusta. Camino ei ole huviretki, vaan koitos sielulle ja ruumiille. Mutta sen voi nähdä myös seikkailuna... ja seikkailuthan ovat aina jänniä :)

    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut todellinen seikkailu, parempaa kuin osasin odottaa. Ja matka jatkuu.

      Poista