7. Calzadilla - Mansilla de las Mulas, 22 km

Nukuimme tosi sikeästi omassa huoneessamme ja aamupalan jälkeen puoli kahdeksalta jatkui taivallus peltojen ja niittyjen halki pitkin Calzada Romanaa, kuulemma pisintä yhtäjaksoista roomalaisten aikuista tietä Espanjassa. Opaskirjamme yrittää lohduttaa, että voimme samalla kuvitella, miten keisari Augustus on aikanaan kulkenut miehineen samaa väylää, mutta se oli aika laiha lohtu, kun pyörivät irtokivimurikat kierivät loputtomiin jaloissa. Tässä vaiheessa jo tiedämme, että peregriinot valitsevat aina sileimmän kulku-uran, joka kulkee kuin eläinten tallaama polku leveämmän tien laidalta toiselle, mistä nyt pienemmällä energialla pääsee etenemään. Sellaista uraa mekin etenimme hiljakseen dieseltahtiin aamun viileydessä. Valopilkkuna reitillä oli kaksi luonnonmetsikköä, joissa kuului aivan toisenlainen äänimaisema pikkulintujen lauluineen kuin valtavilla peltoaavikoilla. Pidimme tarkkaan huolta siitä, että käännymme varmasti kohti Reliogosta, ja tulihan se risteys viimein valtavan, aivan vastikään rakennetun betonisen vesikanavan jälkeen. Mietimme, että jos tuonne horjahtaisi, niin ylös ei taitaisi päästä, niin jyrkät olivat betoniseinämät. Emme kurkotelleet lähelle.

Minä olin kahden vähän liian pitkän vaelluspäivän jälkeen vakaasti sitä mieltä, että jäämme yöksi Reliegosin perinteiseen caminokylään. Ovelalla hivutustaktiikalla Kuhankäsittelijä sai meidät pysähtymään lounaalle herkullisen jaetun paellapannun äärelle. Lepotauon jälkeen minäkin aloin kallistua sille kannalle, ettei kuusi kilometriä tasamaata isompaan Mansilla de las Mulasiin ole matka eikä mikään. Onneksi kävelimme, sillä Mansilla on todellinen helmi, kauniisti pieteetillä korjailtu perinteinen kylä kirkkoineen, aukioineen ja kapeine kujineen. Nyt olemme taas palanneet ruotuun ja yövymme kunnallisen alberguen isossa makuusalissa, minä yläsängyssä ja Kuhankäsittelijä alapedillä. Näissä on oma innostava tunnelmansa, kansainvälinen, monen ikäisistä ihmisistä koostuva vaeltajajoukko ja ystävällinen isäntäväki. Täälläkin kaikki toimii, vaikka puitteet ovat kuluneet. Hintaa yöpymisestä veloitetaan täällä 5 euroa hengeltä. Kalliimmat alberguet ovat olleet kymmenisen euroa hengeltä ja eilinen yksityishuone kahdelta 35 euroa yhteensä.

Minä onnistuin makuupussin ja silkkilakanan hankinassa. Kevyt makuupussi on toistaiseksi ollut aukinaisena pehmeänä peittona ja silkkilakanapussista saan tyynynpäällisen ja ihanan ylellisen väljän suojan, joka oikeastaan tuntuu suorastaan ruhtinaalliselta. Näistä kun ei ole aikaisempaa kokemusta, niin mietin pitkään kaupassa, otanko mummy-mallin vai tämän toisen, johon päädyin onnekseni sattumalta. Kuhankäsittelijä hankki itselleen mummyn ja niinpä sieltä sitten paljastui silkkiäistoukan koteloa muistuttava soukka pussi, johon raavaan miehen on hankalaa kiemurrella. Olen suositellut pussihyppytekniikkaa, mutta heillä ei kuulemma ollut koulussa pussihyppykisoja, joten harjoitus puuttuu. Onneksi hänelläkin on mieluinen makuupussi.