5. Carrion - Terradillos, 26,8 km

Tänään pääsimme suoralle roomalaistielle, jonka tylsyyttä ja raskautta moni on ennakkoon varoitellut. Oppaskirjan neuvojen mukaisesti söimme aamupalan jo lähdössä Carrionissa ja lähdimme vesipulloihin, appelsiineihin ja pähkinöihin luottaen taivaltamaan 14 kilometrin pätkää ilman kahviloita tai vessoja. Sujuihan se aamun viileydessä. Pidimme juomataukoja reitin varrella olevissa lepopaikoissa ja vihdoin pääsimme Caldazillaan kahville ja perunamunakkaalle. Toinen opaskirja suositteli yöpymistä Ledigossa, mutta kun voimia (juuri ja juuri) oli vielä jäljellä, jatkoimme Terradilloksen vanhaan tempppeliritareiden kylään. Tämänpäiväinen reitti oli pitkäveteinen, mutta jokaisessa kylässä alberguet olivat todella kutsuvia, remontoituja ja hyvin palvelevia. Niiden lisäksi kylissä ei juuri muuta olekaan. Terradillos de los Templarios on aivan loistava, ja otimme vielä viikonlopun kunniaksi kahden hengen huoneen, jossa on oma suihku ja wc, ylellistä.

Aika hyvin kävely kulkee, mutta tämänpäiväinen kilometrimäärä alkaa olla minulle ylärajoilla, Kuhankäsittelijä väitti jaksavansa enemmänkin. Venyttely ja pieni huilaus suihkun jälkeen palauttaa kyllä voimia aika hyvin. Olen törmännyt samaan kuin Campis, illalla paleltaa herkästi eikä ruokahalukaan ole ihan normaali. Jätän usein menu del dian annoksista osan lautaselle, mikä ei muuten ole tavallista. Osa saamistamme illallisista ovat kyllä olleet aika mauttomiakin, mutta se ei varsinaisesti ole häirinnyt.

Olemme vähän ylpistyneet siitä, että kävely on sujunut ilman haavereita, sitähän ei ylipainoisista liikunnan välttäjistä aina tiedä. Ensimmäisinä päivinä huomasin pieniä vihlaisuja heikommassa jalassa, mutta sain asentokorjauksella (hyvällä ryhdillä, rinta ulos, vatsa sisään) sen häviämään ja nyt viidentenä päivänä jalka ei tunnu edes illalla sen kummemmalta kuin toinenkaan. Hartiat jäykistyvät toisinaan kävellessä, mutta siihen auttavat tauot, joita pidämme varsinkin matkan loppupuolella vähintään 45 minuutin välein. En ole tarvinnut särkylääkkeitä tai voiteita, mutta varalta niitä on mukana. Ensimmäinen rakko meille molemmilla tuli heti ensimmäisenä päivänä ihan tyhmyydestä, huomasin jalkapohjassa pikkukiven, mutta en viitsinyt/kehdannut vaatia pysähdystä. Kuhankäsittelijällä taas oli sukka hieman taitoksella. Nyt olemme oppineet, että kaikki pikkuvaivat pitää hoitaa välittömästi, iho ei kestä yhtään ylimääräistä hankausta.

Caminon roskaisuus on ainoa ikävä asia, johon olemme törmänneet. Pitkin polkujen varsia näkyy vessapapereita ja jopa tyhjiä pulloja silloin tällöin (painaako tyhjä aina enemmän kuin täysi?) Papereille on ikävä selitys, moni käyttää puiden ja pensaiden näkösuojaa asiointiin. Pidä siinä nyt sitten omaa vesitaukoa. Olemme oppineet jo tsekkaamaan ennalta ennen kuin harkitsemmekaan reppujen irrotusta. Reitillä on yleensä tarpeeksi kahviloiden vessoja, joten sotkeminen on sitä ikävämpää. No se siitä ja katse ylöspäin siintäviin maisemiin.