Atapuerca - Burgos, 22 km

Viimeinen etappi oli oikeaa kävelyn juhlaa, reppu ei painanut, keho toimi ja jalat tuntuivat hyviltä. Ensimmäinen nousu Altolle sujui viileässä ja sumuisessa aamusäässä helposti. Vuori on muuten aivan erilainen kuin sitä aikaisemmat, nyt kuljettiin rautatammimetsikössä kalkkikivipolkua. Edellispäivän savi oli kokonaan poissa. Alton huipulla oli valtavia jatulintarhoja, jotka kasvavat edelleen, kun peregriinot lisäilevät omia kiviään. Näky oli maaginen. Kalkkikiven palasista on rakenneltu myös kannustusviestejä ja nuolia kävelijöiden iloksi.

Meitä varoiteltiin etukäteen, että reitti Burgosin lentokentän vierestä kaupunkiin on ikävä, mutta viileä ilma ja myötätuuli auttoivat. Valitsimme vasemmalta puolelta kiertävän reittivaihtoehdon, joka oli rauhallista hiekkatietä. Ylitimme Rio Arianzonin ja siirryimme Brierleyn opaskirjan suosituksen mukaisesti puistoreitille, joka veikin tosi mukavasti suoraan Burgosin kaupunkiin.

Kävelimme reput selässä katedraalille, josta edellinen caminomme Santiagoon alkoi puolitoista vuotta sitten. Ympyrä on sulkeutunut ja koko Camino Frances, 790 km, on nyt kävelty.
Kokemus on ollut hieno. Vaikutelmia on vielä sulateltava pitkään. On kuitenkin kivaa palata kotiin vapunviettoon.

On tämä Burgos kyllä outo kaupunki nälkäiselle suomalaiselle. Saavuimme siis lauantaina iltapäivällä ja kuvittelimme illalla seitsemän aikaan, että kai nyt saa jo syötävää. Kaikki kadut olivat täynnä hienosti pukeutuneita espanjalaisia, onkohan nyt jokin erikoisviikonloppu, vai onko se ihan tavallista - en tiedä. Me sitten siinä maleksimme kauniilla kaduilla crokseissamme muiden mukana, mutta missään ei ole ruokapaikkaa, vain juomia ja pikkupaloja. Joidenkin ravintoloiden ovilla kävimme kyselemässä, mutta kuulemma vasta klo 21 alkaen tarjoillaan. Siinä melkein itkua pideltiin, kunnes yhdessä ravintolassa meidät ohjattiin yksin istumaan ruokapuolelle. Saatiin syötävää, mutta oudolta tuntui. Muistelen, että viimeksikin oli sama juttu. Vilkasta kaupungilla kyllä on ja todella paljon nähtävää.

Kaupunkikuvaa Burgosin linnoitukselta https://www.facebook.com/Kirjolaukka/videos/1969558306691764/

Villafranca - Atapuerca, 18 km

Lumihuippuiset Montes de Oca vuoret saattelivat matkaa ylängölle, jonne noustiin yllättävän jyrkästi ja pitkään, olimmehan saaneet jo tottua loivempaan kumpuiluun. Ilma oli kuulas ja aurinkoinen. Linnut lauloivat kevättä, puut olivat tuskin hiirenkorvilla ja kaikkialla kukki esikkotuppaita ja orvokkeja. Narsissit olivat upeasti lehdessä, mutta kukkia saa odottaa vielä pari viikkoa. Ylempänä havumetsävyöhykkeellä näkyi myös hyvin kaunista, hentoa orkidealajia, nimeä en tiedä.

Polku kulki pitkään savista metsätietä, jossa näimme ensimmäiset mäntypuun hakkuut matkallamme. Juan de Ortegaa lähestyessämme maailma yhtäkkiä avartui ja pääsimme valtavien, kumpuilevien ylänköpeltojen laitaan. Täydellisen kaunista. Ortegan kylä on molempien opaskirjojemme suositus yöpymispaikaksi, mutta en kyllä käsitä miksi, niin vähän kylässä on muuta jättikirkon, entisen luostarin ja sen yhteydessä toimivan alberguen lisäksi.

Ages on keskiaikaan unohtunut kaunis kyläpahanen ja sitten jo oltiinkin yöpymispaikassamme Atapuercassa. Saimme huoneen erinomaisesta alberguesta ja illallinen paikallisessa ravintolassa maistui. Pieni pettymys oli arkeologinen puisto, jossa esitellään lähistöltä löytyneitä heidelbergin ihmisen jäänteitä, asumuksia ja työkaluja. Olisin toivonut vähän perusteellisempaa ja ennen kaikkea enemmän englanninkielistä juttua tutkimuksista. Heidelbergit elivät seudulla ennen neanderilaisia, lähes miljoona vuotta sitten. Luiden löytyminen 70-luvulla rautatietyömaalta oli tieteellinen sensaatio ja kaivaukset jatkuvat yhä. Esi-isät ovat vanhimpia Euroopassa löydettyjä. Emme kuitenkaan lähteneet yli kaksituntiselle espanjankieliselle opastuskierrokselle varsinaiselle löytöpaikalle vaan tyydyimme keskuksen opastusnäyttelyyn. Näyttelyn pohjalta on kyllä vaikeaa hahmottaa, minkälaiset olosuhteet Atapuercan laaksossa miljoona vuotta sitten vallitsivat, muistuttivatko ne lainkaan nykyistä.

Belorado - Villafranca Montes de Oca, 12 km

Kaunista kumpuilevaa ylänköä, onneksi camino kulkee nyt niin etäällä valtatiestä, ettei rekkojen ääni kuulu. Ilma on korkealla samantapaista kuin Suomesakin huhti-, toukokuussa ja puiden lehdet hiirenkorvilla. Maa on kuitenkin viljavaa ja jokainen kukkulan rinne otettu hyötykäyttöön. Näitä maita on viljelty kauan.

Tosantosin pikkukylässä on jälleen mielenkiintoinen hiekkakivikallio luolineen sekä kirkko, joka on kaiverrettu kallion sisään. Arkeologit ovat löytäneet tältä seudulta luolia, joissa on jäänteitä jopa miljoona vuotta sitten asuneista ihmisten esi-isistä sekä kivityökaluista. Kaivaukset ja tutkimukset jatkuvat edelleen Atapuercassa, joka on huominen majapaikkamme.

Nyt yövymme San Anton Abadin alberguessa, joka on tehty keskiaikaiseen peregriinojen sairaalaan ja majapaikkaan. Samassa rakennuksessa on myös hotelli, jonka upeannäköiseen ravintolaan menemme illalliselle.

Päivämatka oli nyt näin lyhyt, koska huomenna ylitämme Ocan vuorenhuipun. Emme myöskään halua  viipyä yhtä yötä pidempään päätepisteessämme Burgosissa. Majoittumisen jälkeen verruttelimme jalkoja viiden kilometrin patikoinnilla ihailemaan purolaaksoa ja rosoisia kallioita, ilman reppuja kylläkin. Käki kukkui meidät ainakin satavuotiaiksi.

 Alberguen yhteydessä oli myös hienonpuoleinen hotelli, jonka ravintolassa söimme illallista

 Näkymä huoneemme ikkunasta

Santo Domingo - Belorado, 23 km

Ensimmäinen ikävämpi väli. Camino seurailee varsin lähellä valtatietä, jossa rekat paahtavat, osa Portugaliin asti. Moottorien jylinä kuului voimakkaana ja muutaman kerran jouduimme ylittämään tien vaarallisesti. Kauniit kylät on nekin halkaistu tylysti.

Sää on viileämpää, sillä camino nousee nyt ylängölle. Sadepilvet hipovat rinteitä, mutta sadeviittaa ei sentään tarvittu. Beloradon lähellä muutama kukkulan huippu on mielenkiintoista hiekkakiveä ja vähitellen erotimme kalliossa myös luolia. Perillä kaupungissa vanhan Santa Marian kirkon takana on lisää luolia ja huipun päällä rauniot, jotka kuulemma ovat olleet kuulun taistelijan El Cidin kotilinnake 1100-luvulla.

Albergue oli jääkaappikylmä, kun lepäilimme illallista odotellessa. Olipa tervetullut ääni, kun pattereista alkoi kuulua loronaa ja pauketta, saatiin lämpöä.

Najera - Santo Domingo de la Calzada, 22 kmn

Caminomme alkaa taas nousta ylängöille ja lähipäivinä jopa 1100 metriin. Santo Domingo sijaitsee korkeiden vuorten sylissä ja näemme taas lumihuippuja. Najeran uskomattoman kauniit hiekkakivikalliot jatkuivat pienen nousun jälkeen joka suuntaan polveilevina viiniviljelminä. Aamusumussa kävely kulki kevyesti ja sielu lauloi  yhtä iloisesti kuin pikkulinnut polun vieressä.

Yllättävän nopeasti keho tottuu kävelemiseen ja repun painoon. Tauot matkan aikana ja hyvä yöuni ovat tärkein juttu. Ravinnoksi riittää kevyt aamupala, hedelmiä ja jotakin pientä päivällä ja kunnon illallinen espanjalaiseen tapaan vasta iltaseitsemän jälkeen. Ei tällä juuri laihtumaan pääse näin lyhyessä ajassa, vaikka kulutus on normaalia suurempaa.

Santo Domingoa lähestyttäessä viiniviljelmät vaihtuivat rypsipeltoihin, vaikka olemme vielä Riojassa; maakuntaraja ylitetään huomisaamuna. Kaikilla caminon välietapeilla on kunniakas keskiaikainen menneisyys - niin täälläkin, vaikka ytimen ympärille on rakentunut aika yhdentekevän näköinen uudempi ja paikoin jo rappeutunut kaupunki. Kirkko on kuuluisa koko kaupungille nimen antaneen munkin, Santo Domingon, hautapaikasta ja elävästä kanasta ja kukosta, joita pidetään vanhan legendan vuoksi edelleen rautaisessa häkissä kirkon katonrajassa. Kukko kiekui oikein komeasti ja suorastaan käskyä (pyyntöä) noudattaen niin, että Kuhankäsittelijä tunsi syvää sielujen sympatiaa ja keskusteluyhteyttä höyhenpariskunnan kanssa. Hieno oli kirkkokin ja sen yhteydessä oleva museo.

No nyt sitä Riojaa päästiin maistamaan

 Ja hievenen parempi majapaikka jälleen

Navarrette - Najera, 18 km

Eilisillan ukkonen raikasti ilmaa niin, että saimme aamuvaelluksella vetäistä kiireesti takit päälle, kun usva ja tuuli tulivat vastaan viiniviljelysten keskellä. Olemme yli 500 metrin korkeudessa ja mahtuuhan matkaan aina muutama kukkulakin, nyt jo huomattavasti lientyneinä ja tasalakisina. Riojan viiniviljelmät ovat hauskannäköistä tilkkutäkkiä, suhteellisen pieni ala pensasrivejä yhteen suuntaan, sitten taas toiseen, aina varmaankin optimaalisinta auringonsuuntaa kukkulalla hakien.
Najerassa aurinko tuli taas täysillä esiin ja lämpö nousi yli kahdenkympin. Tämäkin on mielenkiintoinen ja eläväinen kaupunki, joka on perustettu vasten pystysuoraa vuorenrinnettä. Tuhatluvulla rakennettu merkittävä Santa Marian luostari seudun muinaisten kuninkaiden hautakammioineen ja muine upeine aarteineen on valitettavasti näin maanantaisin kiinni.

Kulku alkaa olla helppoa ja matkakin lyhenee niin, että nyt on vain 80 kilometriä päätepisteeseemme Burgosiin. Jostakin syystä olen viime päivät miettinyt kiltteyttä, ihan tavallista ystävällisyyttä ja toisen huomioimista. Varsinkin väsyneenä on helppoa huomata töykeä asenne tai toisaalta ilahtua pienestäkin ystävällisestä eleestä. Liekö tässä caminon opetus minulle, osaanko itse olla avuksi tai edes tarjota apua ja ystävällisyyttä kanssaihmisille. Opettelua riittää. Kohtuullisuus, ekologisuus, luonnonsuojelu on toinen mielessä pyörivä teema. Caminolla huomaa, miten vähällä tavaralla tulee toimeen. Toisaalta näkee, miten paljon roskaa voi syntyä, jos suuressa joukossa yksi ja toinen jättää pientä silppua jälkeensä. Espanjassa jätehuolto ja kierrätys tuntuu hoituvan kohtuuhyvin. Tuulivoimaloita näkyy todella paljon ja jonkin verran isoja aurinkovoimaloitakin. Vuorilta tulevaa vettä kuljetetaan taitavasti tarpeellisiin kohteisiin. Julkisissa tiloissa valaistus hoidetaan usein liiketunnistimilla, mikä opettaa alkuhämmästyksen jälkeen huitomaan ahkerasti esimerkiksi vessakäynnillä.

Viana - Navarrete, 25 km

Olemme mukavasti alberguessa hyvän illallisen syöneinä, ulkona paukkuu ukkonen ja tippuu muutama pisara vettä. Huomenna saatamme marssia taas mutaisia teitä.

Tämä oli viimeinen hieman pidempi väli, jatkossa pääsemme suunnitellusti vapuksi kotiin parinkympin päivämatkoilla. Saamme rauhassa pysähdellä ja tutustua nähtävyyksiin. Näillä pienillä paikkakunnillakin on uskomattoman mielenkiintoista historiaa ja menneestä mahtavuudesta kertovia monumentteja. Navarretten kirkkokin oli kuin olisi päässyt suklaakonvehdin kääreisiin, niin valtavasti kultauksia pää- ja sivualttareilla oli lattiasta kattoon. Tuntuu, että caminon varrella rakastetaan kiiltokuvamaista kauneutta, patsaatkin ovat yleensä kuin barbikokoelmasta.

Siirryimme tänään jo alkumatkasta Riojan viinialueelle ja se tosiaan näkyi heti viljelyksillä, hienosti sidottuja ja hoidettuja punamultaisia viinitarhoja on kaikkialla. Illallisella maistoin paikallista rioja tintoa ja hyväähän se oli.

Logrono on Riojan pääkaupunki, jossa asukkaita on 155 000. Eipä olisi kannattanut kulkea kaupungin läpi sunnuntaina puolilta päivin, sillä ruuhka kävelyteillä oli mahtava. Ilmeisesti kaupungissa vietettiin jotakin yleistä ulkoilupäivää kävely- ja pyöräilytempauksineen. Keskustassa olimme väärään aikaan ruokailua ajatellen (täällähän ruokaa ei saa, ellei osu johonkin kummaan ennaltasäädettyyn kellonlyömään oikeaan paikkaan). Ainoa pikkubaari kaupungin jälkeen oli kaupungin ulkoilupuistossa ja siellä oli käytävä tosi taistoon perunamunakkaan saadakseen, niin valtava janoisten ja nälkäisten joukko siellä mellasti. Mutta nyt on sitten kaikki hyvin ja makeat unet odottamassa.

Los Arcos - Viana, 18 km

Edellisviikon sateiden ja äkillisen helteen myötä luonto on herännyt kevääseen toden teolla. Kaikki tievarret ovat täynnä erivärisiä kevätkukkia, pensaat ja hedelmäpuut ovat kukassa. Villiä rosmariinia ja timjamia näkyy varsinkin ylängöillä, kukassa nekin. Tänään huomattiin ensimmäiset vihreät alut viiniköynnöksissä, oliivipuiden oksia karsitaan ja poltetaan. Eilen kävelimme matkan parsapellon laitaa, keruukokoista näytti olevan.

Lintujen laulua kuuluu ihan eri malliin kuin edellisellä syksycaminolla. Nyt korvat täyttää melkoinen sirinä ja kujerrus, käen kukuntaakin kuulimme. Haukkoja ja kotkia olemme nähneet valtavan paljon metsäisten vuorenrinteiden lähistöllä. Kuhankäsittelijä löysi netistä vuorikotkan, kai ne ovat sitten niitä, selvä valkoinen kuvio vatsassa ja siivissä.

Tämänpäiväinen reitti oli kaunista, kumpuilevaa maalaistietä ja sopivasti piristyksenä ohitimme pari keskiaikaista kukkulakaupunkia. Sellainen on tämän yön majapaikkammekin, Viana. Poikkeamme nyt vähän opaskirjan etappisuosituksista, jotta saamme kohtuullisempia päivämatkoja. Vointi on hyvä ja jalat ja muu kroppa alkavat tottua taivallukseen. Joitakin kokonaan uusia lihaksia on löytynyt venyteltäviksi.

Estella - Los Arcos, 21,5 km

Ensimmäinen pieni rakko jalassa, luotan siihen, että aamulla se on ok suihkutettavan laastarin avulla. Muutenkin kroppa vaatii lepoa, ja pääkin, ei sen puoleen. Tämänpäiväinen reitti oli kaunis, vihreyden keskellä mutkitteleva maalaistie, jossa keitaina muutama keskiaikainen kukkulakylä. Loput seitsemän kilometriä paahdettiin helteessä ilman taukopaikkoja, vettä kyllä oli riittävästi varattuna ja vähän pähkinöitäkin.

Iltaruuan jälkeen huomasimme, että vanhankaupungin Santa Marian katedraali oli auki, kourallinen paikallisia vanhoja rouvia oli aloittamassa rukoushetkeä. Pohdimme vähän, että kannattaako mennä katsomaan, mutta onneksi menimme, niin ihmeellinen tuo keskiaikaisen mahtikirkon sisäpuoli oli tummuneine seinä- ja kattomaalauksineen, alttareineen ja patsaineen. Koko kirkko oli koristeltu maalauksin, korkokuvin ja jonkinlaisin maalatuin nahka- tai kangastapetein. Jo pelkkä urkuparvi puisine korkokuvineen oli hämmästyttävä. Esitteen mukaan kirkon seinämaalaukset on puhdistettu yli sata vuotta sitten ja tumma patina antoi vielä oman mystisen lisänsä ihmeelliseen näkyyn.

Caminon varrella on paljon muistutuksia siitä, mikä mahti kirkolla on ollut aikoinaan tälle alueelle. Monet valtavat kirkot ja luostarit ovat nyt joko kokonaan hylättyinä tai pienen harvalukuisen seurakunnan käytössä. Luultavasti rakennusten ylläpito on melkoinen taakka katoliselle kirkolle.

Caminolla kunnioitetaan perinteitä. Irachen bodega tarjoaa tänäkin päivänä vaeltajille virkistykseksi ilmaista viiniä hanasta.