24. O Pedrouzo - Santiago de Compostela, 20 km

Meidän caminokalenterin 24. luukusta tuli sitten Santiago de Compostelan upea historiallinen vanha kaupunki kapeine katuineen ja katedraaleineen.  Lähdimme aamulla liikkeelle tähtikirkkaaseen yöhön ennen kahdeksaa, koska tiesimme, että päivästä tulee lämmin. Aamukahvit joimme muutaman kilometrin taivalluksen jälkeen, ja kylläpä ne maistuivat.  Aurinkokin nousi samaan aikaan. Monet ovat kuvanneet viimeistä vaelluspäivää raskaaksi ja tylsäksi, mutta aamun viileydessä pienet kukkulat ja lentokentän ohitus menivät melkein huomaamatta. Suuri osa matkasta kulki mukavasti metsäisiä puistoteitä.

Sää on suosinut meitä koko caminon ajan. Santiagoon astelimme Monte del Gozolta kirkkaassa 24-asteen helteessä. Kaikesta huomasi, että olemme saapumassa Galician pääkaupunkiin, jossa asukkaita on satatuhatta. Ensin sivuutettiin täkäläinen Pasilanmäki eli julkiset ja kaupalliset radio- ja tv-studiot, sitten laskeuduttiin moderniin kongressikaupunginosaan, jossa uraihmiset istuvat lattella puvuissaan.  Vähitellen - siis reppu selässä suorastaan pitkän vaelluksen jälkeen - moderni kaupunki alkoi jäädä taakse ja keskiaikaisen vanhan kaupungin portit lähestyä.

Löysimme hotellimme ja pääsimme pienen virkistymisen jälkeen kulkemaan caminomme loppuun ilman reppuja. Kaikkialla sanotaan, että katedraalin korkeat tornit näkyvät jo kaukaa, mutta meiltä ne kyllä onnistuivat piiloutumaan niin, että kuljimme muutaman kadun verran ympyrää ennen kuin vanha kaupunki alkoi hahmottua. Pyhiinvaeltajien toimistoakin haimme tovin, mutta kyllähän se löytyi ja tiskin takaa ystävällinen virkailija, joka hyväksyi suorituksemme vilkaistuaan täynnä leimoja olevia pyhiinvaelluspassejamme. Nyt meillä on sitten todistukset eli compostelat siitä, että olemme vaeltaneet jalkaisin ranskalaista tietä 490 kilometriä lähtien Burgosista 3.10.  ja saapuen 27.10.2016 Santiago de Compostelaan.

Kaupunki ja sen katedraali ovat rakentuneet apostoli Jaacobin, espanjalaisittain Santiagon ja suomeksi Jaakon, oletettujen pyhiinjäännösten kunniaksi. Katedraalissa säilytetään hopeista lipasta, jossa näitä hieman kiistanalaisia jäännöksiä säilytetään. Tietysti mekin kävimme lipasta katsomassa ja sytytimme kynttilät. Caminon aikana Jaakosta on tullut melkein kaveri, näkyyhän hänen hahmonsa väsyneenä matkalaisena sauvoineen sadoissa korkokuvissa, patsaissa ja tauluissa matkan varrella. Santiagon katedraalissa Jaakko on kyllä kiillotettu ja puleerattu melkein tunnistamattomaksi. Katedraalin alttarin taakse on rakennettu portaat, joita pitkin noustaan perinteen mukaisesti halaamaan Jaakon patsasta, jolle on puettu hopeinen jalokivin koristeltu viitta. Me taputimme patsasta kannustavasti hartioista, mutta moni jäi liikuttuneena  patsaan luo pitkäksi aikaa. Katedraalissa oli esillä myös hänen toinen sotaisa esittämismuotonsa,  maurintappaja Santiago Matamoros, joka on minulle hyvin vieras, vaikka historialliset syyt tälle roolihahmolle ymmärränkin.

Lepäämme loppuillan ja tähtäämme perjantain messuun, jossa suuren suitsutusastian, Botafumeiron, pitäisi heilua peregriinoille. Kirjoitan ehkä sen jälkeen levänneellä mielellä muutaman ajatuksen siitä, mitä camino on meille merkinnyt.

23. Arzua - O Pedrouzo, 19 km

Lisää varjoisia eukalyptusmetsiä, jokia ja laaksoja, suloisia polkuja, ylä- ja alamäkeä. Tämän päivän uusi havainto oli se, että talojen pihojen koristetta, kapeaa ilmavaa niliä, todentotta käytetään. Näimme parikin aittaa, joihin oltiin juuri pinoamassa maissintähkiä kuivumaan. Toisessa tähkät oli vielä aseteltu huolella kauniisiin pinoihin kuin koristeiksi. Voi olla, että eri vuodenaikoina on erilaisia tuotteita, jotka kaipaavat ilmavaa säilytystä, täällä kun maan antimia näytetään käytettävän satokauden mukaan.

Juhlistamme caminon toiseksi viimeistä etappia albergueyöllä. Santiagossa meillä on jo hotellihuone varattuna, koska monet ovat varoitellet, että kaupungissa on isoja kongresseja, joku hammaslääkäritapaaminenkin, jotka olisivat vieneet majoituspaikat. Muilla on ollut vaikeuksia hotellihuoneen varaamisessa, mutta kyllä meillä onnisti. Muutenkaan meillä ei ole ollut vaikeuksia yöpaikan saamisessa. Koska olimme lähteneet liikkeelle jo ennen kahdeksaa, olimme nytkin ensimmäiset majoittujat ja saimme valita mieleisen kerrossängyn. Sitten vain talon huopaa ja kertakäyttölakanaa virittelemään patjan muovisuojan päälle ja ylellisesti omaan kuumaan suihkuun. Mikäs tässä on ollesssa. Mutta tänään tapaamamme tamperelaisrouvan sanoin, kyllähän sitä jo alkaa kaivata oman elämän pieniä ylellisyyksiä...

Sää on muuttunut täydeksi helteeksi, tänään 24 ja huomenna 25 astetta. Istuskelemme alberguen nurmiterassilla ja nautimme. Lämpö on ihanaa. Mahtoi talonväki ihmetellä, kun pyysin että pesevät koneessa pyykkimme ja kuivaavat kuivaajassa. Minun piti oikein kahteen kertaan toistaa, että haluan kuivaajan - no nythän pyykki olisi kuivunut hetkessä narullakin, mutta mitäs vuorten sumuista tullut sellaisesta ymmärtäisi.

Huomisaamuna reippain mielin liikkeelle kohti uusia seikkailuja Santiago de Compostelassa.

22. Melide - Arzua, 17,5 km

Helppo päivä tänään ennen kahta viimeistä parinkympin etappia. Emme jatkaneet eteenpäin Arzuan 6300 asukkaan kaupungista, koska on epävarmaa, olisivatko seuraavien pikkukylien alberguet auki, monet yksityiset pienet paikat näyttävät nimittäin olevan jo talvitauolla. Tämä on viimeinen isompi paikkakunta ennen Santiago de Compostelaa. Mukava, tehokas maaseutukeskus, jossa on runsaasti hotelleja, baareja, ravintoloita ja kauppoja.

Täälläpäin kaupat ovat edelleen pieniä erikoisliikkeitä. Eilen ostimme todella maukkaita ja kypsiä hedelmiä hedelmä- ja vihanneskaupasta, jossa saimme vielä maistajaisiksi isoja, kivettömiä viinirypäleitä. Pitihän niitä tietysti ostaa mukaankin. Enpä ole yhtä makeita maistanut ikinä, nämä on varmasti poimittu lähellä ja kypsinä. Lihakauppoja tulee usein vastaan. Täällä ja eilen Melidessä törmäsimme myös laajaan kalapakastekauppaan, jossa niitä seudulle tyypillisiä mustekalojakin on monenkokoisia ja monella tapaa leikattuina samoin kuin äyriäisiä ja monenlaisia kalafileitä läpinäkyvissä muovipusseissa. Vähän outoa katsella isoista näyteikkunoista kauppaan, jossa on vain kymmeniä avoimia pakastearkkuja täynnä selkeästi lajiteltuja pakastepusseja. Valikoima on kyllä laaja ja näinhän kalat ovat sitten tuoreita. Kylien leipomot ovat usein sulkeneet ovensa lopullisesti, mutta täälläpä tuodaankin tuoreet leivät ja leivonnaiset aamuisin suoraan asiakkaille jätskiauton näköisillä pakettiautoilla, kätevää. Marketteja näkyy vähän ja ne ovat varsin pieniä. Vaate- ja kenkäkauppojen valikoimat ovat aika suppeita, hakeekohan nuoriso vaatteensa nettikaupoista vai suuremmista kaupungeista.

Sää on lämmennyt ja aurinko paistaa. Tällaista pitäisi olla caminomme loppuun saakka. Tämänpäiväinen reittimme kulki varjoisissa eukalyptusmetsissä ja laaksoissa, joiden kylissä ja tiloilla tuntui kaikki olevan oikein ja oikeassa järjestyksessä: onnelliset lehmät, siistit rakennukset, sievät pellot, puutarhat ja kasvimaat. Ehkä aurinkokin nosti tunnelmaamme.

21. Palace de Rei - Melide, 15 km

Yövymme Meliden aristokraattisen kauniiseen kaupunkihuvilaan tehdyssä siistissä ja hyvin toimivassa alberguessa, Cruceirossa. Lämmitystä täällä ei näytä olevan, mutta tänään on paistanut aurinko ja pahin kosteus on väistynyt. Kävelymatka vain loivasti kumpuilevassa metsämaastossa ja kanervanummien vieressä kulki kevyemmin nyt, kun aurinko antoi energiaa. Melideen piti etukäteen arveltuna olla vain pieni aamukävelymatka, mutta tämä paikkapa tulikin peregriinolle vastaan vasta pitkän teollisuusaluekävelyn, roomalaista siltaa pitkin ylitetyn joen ja sen varrelle jääneen historiallisen kivikylän jälkeen ja vielä sittenkin keskustaa lähestyttiin pitkin esikaupunkialueita. Meliden keskusta on pieni mutta viehättävä.

Olemme yöpyneet monissa albergueissa ja välillä myös hostelleissa, joissa kyllä tuntuu aina paremmin levänneeltä aamulla. Osaamme jo vähän katsella ulkoapäin, minkälaiseen paikkaan kannattaa mennä. Mihinkään kirppuihin tai luteisiin emme ole törmänneet ja aina suihkusta on lopulta tullut ainakin lämmintä vettä, jos ei nyt ihan kuumaa sentään. Vaatteet olemme saaneet joka ilta pyykätyiksi ja muutaman kerran olemme käyttäneet pesukonetta ja kuivaajaa. Varsin pienellä vaatemäärällä pärjää. Niinä kertoina, kun pikkupyykki ei ole kuivanut aamuun mennessä, olemme kuivatelleet niitä repun ilmavassa takataskussa. Kovin monia vaihtosukkia, paitoja ja alkkareita ei siis tarvita.

Neljättä viikkoa jatkuva kävely ilman lepopäiviä alkaa tuntua kropassa monin tavoin. Reppu heilahtaa jo kevyesti selkään, mutta toinen olkapää on alkanut vaivata minua muutamina päivinä. Kuhankäsittelijä on luvannut ottaa iPadin kantoon (se on ainoa mainittavasti painava tavarani) ja eilen loppupäivästä sen jo hänelle annoinkin. Muutoinkin lihaksissa tuntuu uudenlaista väsymystä. Magnesium ja lepo kyllä auttavat. Torstaina meidän pitäisi olla jo perillä Santiagossa.

20. Portomarin - Palas de Rei, 25 km

Sunnuntain lepopäivän ratoksi tempaisimme 25 kilometrin etapin koko loppumatkan korkeimman vuoren, Sierra Ligonden (750 m) yli. Kiitos ystäville lapinpatukasta, joka syötiin huipulla, se auttoi, mutta raskas päivä oli silti. Yöllä satoi kovastikin ja sade palasi lyhyinä ryppäinä koko aamupäivän ajan. Sadeviitat ovat hyvin hollilla repun sivutaskussa, mutta eihän niitä koko aikaa viitsisi ottaa esille ja viikata takaisin. Myös tuuli oli kova ja kylmä. Olimme suunnitelleet lyhyempää päivämatkaa, mutta vuoriosuuden pienet alberguet olivat jo talvitauolla. Yhden hyvännäköisen ohitimme, koska näytti, että se olisi täynnä etukäteisvarauksen tehneitä päiväreppulaisia, niin paljon takseja oli paikalla. Mene tiedä, ehkä olisimme mahtuneet, mutta siinä vaiheessa luulimme, että edessä olisi montakin yöpaikkaa. Pikkubaarit ja ravintolat olivat sentään auki, ne ovat kodikkaita keitaita.

Päivän seikkailu oli Castromaiorin arkeologinen aarre eli roomalaisten vuosina 400 ennen kristusta ja 100 kristuksen jälkeen käyttämä linna ja sitä ympäröivä vilkas kaupunki, jonka rauniot on kaivettu esiin hiekkapitoisen O Castron huipulta. Paikalla oli vaatimaton opastaulu, jonka lyhyt englanninkielinen teksti kertoi paikan olevan yksi tärkeimmistä arkeologisista löydöistä koko Pohjois-Espanjassa. John Brierleyn opas ei sano paikasta mitään eikä monikaan peregriino huomannut pientä polkua kukkulan huipulle. Me menimme utelaisuudesta katsomaan ja komea elämyshän se oli. Kukkulalta käsin on pystynyt hallitsemaan valtavan laajaa aluetta, sillä ympäröivät kaukaiset vuorenrinteet ja laaksojen pohjat olivat selvästi näkyvissä. Itse linnoituskaupungista oli kaivettu esiin runsaasti rakennusten pohjia ja kapeita käytäviä, mutta opasteiden puuttuessa kokonaisuus jäi mielikuvituksen varaan.

Muutoin suuri osa reitistä kulki tylsästi pienten maanteiden laitaa metsämaiden keskellä. Paikoitellen tuntui siltä kuin etenisimme Kainuun vaaramaisemissa. Camino opettaa omasta fysiikasta paljon. Kuhankäsittelijä etenee edelleen ilman vaivoja, mutta minulla vasen olkapää on alkanut vihoitella päivittäistä repunkantoa. Se on tuntunut ajoittain muutamana päivänä ja sitten taas kadonnut, mutta nyt ilkeä kipu tuntui pysyvän tein mitä hyvänsä. Enpä enää koskaan nojaile työpöytään huonossa asennossa olkapään varassa! Lohduttaudun sillä, että nythän ryhti sitten paranee.

19. Barbadelo - Portomarin, 18,6 km

Caminoaamut ovat hienoja, Kuhankäsittelijän joka-aamuisin lähtösanoin: kohti uusia seikkailuja! Nyt kun päivämatkamme eivät ylitä 20 kilometriä, riittää hyvin, että olemme lähtövalmiudessa puoli yhdeksän aikoihin. Silloin on jo sen verran valoisaa, ettemme tarvitse otsalamppuja.

Maisemat, luonto ja kulttuuri vaihtuvat päivän, kahden välein niin voimakkaasti, että olemme tosiaan jatkuvalla seikkailuretkellä. Tänään olemme vaeltaneet Galician vauraalla maaseudulla, jossa näkyy jo paljon erillisiä tiloja, kun aikaisemmin asutus ja karjasuojat keskittyivät kyliin. Monet tiloista näyttävät varsin hyvinvoivilta. Asuinrakennus voi olla kokonaan uusi kivitalo tai sitten ainakin vanhaa harmaakivistä taloa on korjattu ja ikkunat, ovet ja katot vaihdettu. Karjasuojat ovat yhdeltä seinältään yleensä avoimia, täällähän talvikin on leuto. Traktorit ja työkoneet ovat toimivia ja yleensä isännällä taitaa olla paja, jossa hän korjaa pikkuviat.

Karja laiduntaa ikivihreillä niityillä korkeiden kiviaitojen suojassa. Hevosia ja lampaitakin näkyy (ja tänään myös yksi aasi - vuokrataankohan sitä sesonkiaikaan peregriinojen tavarakuljetuksiin, nyt sellaista mainosta ei näkynyt). Kanat tepastelevat vapaina ja aamuäänenä kuulemme kukkojen elämäniloista kiekumista. Koiria on joka talossa vähintään kaksi, ehkä toinen on paimen- ja vahtikoira ja toinen metsästystä varten, sillä koskaan ne eivät ole samaa rotua. Kissat kulkevat vapaina. Maalaispolkuja kulkiessa tuntuu siltä kuin olisimme kartanoretkellä, koska kaikkialla on ikivanhoja lehtipuita, Suomessahan sellaisia on vain kartanopuistoissa. Tavallisia toimivia maalaistaloja nämä kuitenkin vain ovat.

Oli talo kuinka hieno tai vaatimaton, on pihapiirissä, usein jo kivisen piha-aidan päällä, galicialainen erikoisuus eli hyvin kapea reikäisistä tiilistä tai harvaan asetelluista rimoista korkeille kivijaloille rakennettu pikkuvarasto. Käyttötarkoitus lienee sama kuin lappalaisten nilillä eli säilyttää ruokatarpeita ilmavasti petojen ja haittaeläinten ulottumattomissa. Näissä pihavarastoissa on ovi tiukasti lukossa, joten kai niitä edelleenkin käytetään. Kauniita ne ainakin ovat.

Yövymme Portomarin vanhassa kaupungissa, joka nousee kukkulalle ensimmäisen näkemämme leveän joen, Rio Minon, vastarannalla. Joki ylitetään nyt uutta siltaa, mutta vieressä näkyvät vanhan roomalaissillan jäänteet. Alberguemme on aivan uusi ja täältä on upeat näköalat suoraan joelle. Äsken ikkunan takana lensi haukka aivan lähietäisyydellä.

Santiago de Compostelaan on nyt alle sata kilometriä. Moni varoitti valtavista ruuhkista ja täpötäyteen varatuista majapaikoista viimeisellä satasella, mutta nyt lokakuun loppupuoliskolla meno on verkkaista eikä ruuhkista tietoakaan. Menemme edelleen omaan tahtiimme ilman ennakkovarauksia.

18. Samos - Barbadelo, 18 km

No nyt on albergueolosuhteet kohillaan, istumme yksityisen Casa Barbadelon terassilla juomat edessä suihkun raikkaina, aurinko paistaa täysillä ja lämpöä on rapiat 20 astetta, t-paitakeli. Lähipäiviksikin on luvattu aurinkoa ja lämmintä. Päivämatkamme jäävät jatkossa noin 20 kilomeriin tai allekin, ettemme saavu liian aikaisin Santiagoon. Ei olisi mukavaa pitkästyä ennen paluulentoa. Ero ei voisi olla suurempi vuoristoon verrattuna, vaikka olisimme tupsahtaneet tähän hillasuolta. Mistään keskiaikaisesta rappioromantiikasta ei kauniissa, paikallista rakennusperinnettä mukailevassa majapaikassamme ole tietoakaan ja sää muuttui täysin. Vielä aamulla lähdimme Samoksesta kosteassa sumussa, jossa näkyvyys oli vain parisenkymmentä metriä. Kiertelimme kinttupolkuja ja näimme vain mummuja kastanjankeruussa ja lehmiä laitumillaan.

Aurinko tuli esiin Sarrian 13 500 asukkaan kaupungissa sen jälkeen, kun pistäydyimme puolilta päivin syömässä kevyttä lounasta ja Kuhankäsittelijä sai eteensä matkan ensimmäisen makkara-aterian, joka osui nappiin. Minäkin maistoin galicialaista grillimakkaraa salaattini höysteeksi ja se oli todella hyvää. Muutenkin olemme päässeet vähän parempien sapuskojen makuun. Eilen illalla tilasimme kodikkaassa hotellissamme paistettua troutia, suomeksi kai puronieriää, olimmehan kulkeneet jo päiväkausia potentiaalisen lohijoen vartta. Saimme eteemme vadillisen ihanan rapeiksi voissa paistettuja pikkurautuja, kooltaan hieman isompia kuin suomalaiset suuret muikut. Tarjoilija sanoi, että heilläpäin ne syödään käsin, ja mehän heittäydyimme kokeneiden muikunsyöjien otteilla annokseeemme. Suussasulavia! Mitään ei jäänyt jäljelle, sillä edes pää tai pyrstö ruodoista puhumattakaan ei tuntunut missään. Koko kala sananmukaisesti suli suussa.10 pistettä alkusalaatin ja hyvän jälkiruuan sekä ihme kyllä huoneenlämpöisenä tarjotun paikallisen viinilasillisen kanssa. Saimme myös ravintolan juuri paastamia kuumia kastanjoita. Hyviä olivat nekin, makeita ja pehmeitä. Niistä saa varmasti helposti jauhomaista lisää paikallisiin leivonnaisiin. Kastanjoiden aika on juuri parhaimmillaan ja vihreillä metsäpoluilla saa kastanjankerääjien lisäksi väistellä päähän putoavia karvapalloja, joiden sisällä itse kastanja on.

17. Alto do Poio - Samos, 21 km

Aamulla pilvet olivat laskeutuneet alemmas ja Poion huippu näkyi kirkkaana. Lähdimme aamupalan jälkeen pitkään laskeutumiseen kohti seuraavaa solaa ja laaksoa. Tuuli oli lähes tyyntynyt ja lämpötila 9 astetta. Muutaman kilometrin jälkeen tavoitimme pilviseinämän ja näkyvyys väheni pariinkymmeneen metriin. Siinä jäi upeita maisemia näkemättä, mutta lohduttauduimme sillä, että edellisenä päivänä huipun ylityksessa meitä onnisti. Puolivälissä laskua pilvet hälvenivät ja aurinko alkoi paistaa vähän ennen Triacastelaa, vanhaa kunniakasta solanvartijakylää. Aikanaan alueella on ollut kolme puolustuslinnaa, joiden kuvat on ikuistettu kirkon julkisivuun. Historia elää myös kylän nimessä, vaikka linnat ovat jo aikaa sitten hävinneet.

Triacastelan jälkeen on valittavana kaksi vaihtoista caminoreittiä, jotka yhtyvät myöhemmin. Päätimme kunnioittaa perinteitä ja vaeltaa pidempää reittiä Samoksen kuuluisaan luostariin. Eipä tarvinnut katua; S. Cristobon jälkeen camino erkanee maantiestä ja saavutaan vehmaaseen purolaaksoon, jossa pehmeäpohjainen metsäkärrytie kiertelee, nousee ja laskee laitumien, kastanjametsien ja pikkukylien viertä. Uskomaton tunne kulkea polkua, joka on vuosisatojen aikana painunut maastoon niin, että kummallakin puolella on jopa viiden metrin seinämät valtavine puunjuurineen ja runkoineen. Monin paikoin sivumuureja on vahvistettu latomalla pystysuoria kiviseinämiä. Myös laitumien aidat ja rakenteet on rakennettu lukemattomista kivenlohkareista. Eipä tarvinnut paljon mielikuvitusta nähdäkseen hevosrattaat, muulit, kauppamiehet, ritarit ja peregriinot kulkemassa tietä solasta seuraavaan laaksoon.

Luonto on muuttunut kokonaan mesetan yksitoikkoisesta kuivuudesta. Vuorten rinteillä ja solissa ruoho on vihreää ja kasvitarhoissa näkyy valtavien kurpitsoiden ja kaalien rinnalla vastakylvettyjä salaatteja ja muita vihanneksia. Kaikkialla loivemmilla rinteillä näkyy karjaa. Paikoin camino ja pikkukylien kylätiet ovat täynnä eriasteisesti kuivuvaa lantaa. Karjatalous leimaa selvästi kylien elämää ja eläimiä siirretään laitumelta toiselle perinteisiä reittejä.

Samokseen tulimme iltapäivällä kolmen maissa. Edellisestä kosteilla patjoilla kieriskellystä yöstä viisastuneina menimme kyselemään huonetta paikallisesta hotellista ja pääsimme sisään ihanaan, lämpimään ja rauhalliseen huoneeseemme 35 eurolla, hinnat ovat siis kohdillaan. Suihkun ja pikkulevon jälkeen lähdimme tutustumaan Samoksen kuuluisaan luostariin, joka on yksi vanhimmista edelleen toimivista luostareista Euroopassa. Jo ulkoapäin luostari on valtava, mutta myös hyvin kaunis. Lisäsiipiä ja torneja on rakennettu vähitellen vuosisatojen aikana. Kierroksella kuulimme, että nykyisin benediktiinimunkkeja on vain kymmenkunta ja he asuvat pienessä 1600-luvulla rakennetussa siivessä. Pääosa tiloista on yleisölle avoinna opastuskierroksilla.

Luostari on ilmeisesti harjoittanut aikoinaan lääketiedettä ja kemiaa. 1900-luvun alussa sattui jonkin nesteenkeiton yhteydessä paha räjähdys, joka poltti suuren osan sisäosista. Rakennusta ja sen keskellä olevaa kirkkosalia restauroidaan edelleen jatkuvasti. Mekin näimme nuoren naisen rakennustelineillä tekemässä tarkkaa puhdistustyötä. Modernit seinämaalaukset käytävien varrella olivat hämmästyttäviä, kuin Sikstuksen kappeli nykyaikaan sijoitettuna, todellinen elämys! Myös kirkkosali oli hämmästyttävä. Monet koristeaiheet tuntuivat viittaavan temppeliritareihin ja jopa vapaamuurareihin (voi olla väärinkäsitystä). Ihastelin luostarin tilojen arkkitehtonista harmoniaa, valon kulkua tilasta toiseen sekä viimeisteltyä rakennustyötä ja ikuisia materiaaleja. Luostarissa on albergue, joten siellä olisi voinut myös yöpyä yksinkertaisissa olosuhteissa. Kauneus on tietysti tärkeää, mutta aika tyytyväisinä palasimme lämpimään ja mukavaan hotelliimme.

16. Herrerias - Alto do Poio, 18 km

Nousu 700 metristä 1300 metriin O`Cebreiron historialliseen kylään ja yöpaikkaamme 1335 metriin vuoren laella sujui kevyesti, nautiskellen. Ylitimme maakuntarajan Galiciaan ja 150 kilomerin etapin Santiago de Compostelaan. Ensimmäistä kertaa tuli mieleen pieni harmitus siitä, ettemme aloittaneet caminoamme alusta Pyreneiden juurelta (790 km) vaan vasta Burgosista (490 km). Olisihan se koko matkakin mennyt hiljakseen, jos ei olisi ennalta määrättyjä aikatauluja.

Caminolla on tapana kirjoitella kannustavia viestejä ja muita mietteitä reitin varteen. Osui ihan nappiin, että rajapyykin lähelle oli tussilla kirjoitettu: You are strong! Siltä nyt tuntuu. Tosin tapasimme viimeisessä nousussa ennen alberguetamme suomalaisen Leilan, joka vaeltaa Madridista Santiagoon vähintään 30 kilomerin päivämatkoja, pisimmillään jopa 40 km ehtiäkseen ennalta ostetulle lennolle. Nostan hattua, sellaiseen en pystyisi. Toivottelimme Buen Camino, kun hän jatkoi matkaa seuraavaan kylään.

Yksinkertainen alberguemme toimii hyvin. Suihkussa oli lämmintä vettä, huoneen lämpöpatterit ovat ainakin haaleat, baarissa on ihana takkatuli. Saimme pyykit koneeseen ja kuivausrumpuun. Saadaan puhtaat fleeset ja pyyhkeet loppumatkalle. Ruokaakin on luvassa, vaikka yöpaikkamme ei ole varsinaisessa kylässä vaan näköalapaikalla tien ja caminon vieressä. Pyöräilijöitä menee paljon ohi ja pistäytyy lasilliselle. Sää on pysynyt hyvänä, näimme vuorten huiput ja avarat laaksot, vaikka taivaalla on pilviä ja ilma tuntuu kostealta. Pari tuntia sitten paistoi aurinkokin. Tuulta ei ole nimeksikään. Saa nähdä, näemmekö ensi yönä täysikuun vuorten yllä.

... Emme näe, sillä illan mittaan ympärille laskeutui tiheä pilvi, kylmä ja kostea. Nukkumaan mennään paksuissa vaatteissa ja lisähuopien kanssa.

15. Villafranca - Herrerias, 23 km

Vuorisolan äänimaisema on hauska, tämän päivän helppo reitti kulkee vanhaa kylätietä joen varressa. Kirkasvetinen joki pulppuaa, solisee, kohisee sen mukaan, kuinka iso koski kohdalle sattuu, ja kaikialla kuuluu lintujen laulua. Kylien välissä on laitumella pieniä karjalaumoja: härkiä, lehmiä, lampaita ja vuohia - kaikilla kaulassa erikokoisia heliseviä kelloja. Muutama sitkeännäköinen hevonenkin näkyy, tolppailmoitusten mukaan Galician rajan voisi ylittää myös vuokratuin hevosin. Kanat, ankat ja hanhet kaakattavat, kukot kiekuvat. Naukuvia kissanpentuja ja paimennettaviaan haukkuvia koiria näkyy myös. Hauskaa. Yhdessä pikkukylässä tuli vastaan tuttisuinen pikkuvauvakin äitinsä kanssa, todennäköisesti aika harvinainen näky näissä moottoriteiden ulkopuolelle unohtuneissa ikivanhoissa kylissä. Kerran olimme tunnistavamme vuoren rinteeltä villisian valittavan karjunnan.

Etenemme sitkeää dieselvauhtiamme. Taukoja pidämme harvemmin kuin alussa, mutta tarpeeksi kuitenkin. Kävely kulkee hyvin pilvisessä ja tyynessä säässä. Lämpötila nousee aamun 9 asteesta iltapäivän 18-19 asteeseen. Ihanteellinen sää vaeltajalle. Itsevarmuus on kasvanut ensimmäisten päivien pienen hermoilun jälkeen. On hauskaa katsella, miten pitkiä matkoja olemme taittaneet kartalla. Eilen laakson reunoja kiertäessä päivämatkan näki hyvin myös maastossa. Aika vaikuttavaa, mehän siis kun emme ole olleet urheilijatyyppejä ainakaan viimeiseen 30 vuoteen. Jalat toimivat hyvin, rakkoja ei ole kummallakaan eikä mitään muitakaan ongelmia. Majapaikassa on vähän venyteltävä ja hoivattava suihkun jälkeen jalkoja vaseliinivoitelulla, siinä kaikki.

Päivärytmi on selkeä: herätys seitsemältä ja matkaan aamuhämärissä kahdeksan pintaan, siitä riippuen saako majapaikassa kahvia vai otetaanko aamupala seuraavassa kylässä muutaman kilometrin jälkeen. Päivällä pidämme pari lyhyttä vesi- ja hedelmätaukoa (aina ei löydy edes penkkiä) ja yhden pidemmän tankkauksen kahvilassa. Majoittuminen siinä kahden maissa, suihku, vaatteiden pesu, lepotauko. Illalla kylää katsomaan ja seitsemän jälkeen illalliselle. Kaikki baarit ja ravintolat tarjoavat 10 - 12 euron hintaisen menu del dian, joka sisältää alku- ja pääruuan ja yksinkertaisen jälkiruuan. Näitä olemme popsineet kyllästymiseen saakka. Olen alkanut epäillä, että Vatikaanissa joku peregriinoruokailuihin keskittynyt direktiivimestari määrää kaikkialle caminon varteen samat reseptit ja raaka-aineet sekä säätelee mausteiden käyttöä. Parina iltana olemme ottaneet kevyemmin pelkkää pastaa ja kerran jopa saimme tilattua oikeassa pizzauunissa paistetut pizzat.

Aamuisin on mukavaa ajatella, että etenemme taas uusiin kyliin ja maisemiin. Mitään kyllästymistä tai henkistä väsymistä emme ole kokeneet. Pitkä vaellus rauhoittaa ja tuo itsestä ja puolisosta uusia puolia esiin. Olemme toisillemme hyvät caminokaverit.

14. Ponferrada - Villafranca del Bierzo, 23 km

Vihdoin näimme pieniä kotitarveviljelmiä, jauhoturpaisia vasikoita, vuohia, lampaita, pieniutareisia lehmiä, koiria, kanoja ja kiekuvia kukkoja. Muhevamultaisia kasvimaita (salaatit näyttävät olevan hyvin tuloillaan) ja hedelmäpuita. Tällaista pienimuotoisempaa ja värikkäänpää maataloutta olin odotellutkin caminolta. Kun Ponferrada alkoi jäädä taakse, pääsimme viiniviljelyksille. Ja niitä riitti laakson täydeltä. Cacabeloksen kylässä alkoi jo näkyä viiniparoneiden rauta-aidoin suljettuja huviloita ja viinin ympärille syntyneitä uudenaikaisia koulutuskeskuksia, konferenssihotelleja ja tietysti bodegoja, joissa ostaja pääsee tutustumaan viinieriin. On viinimuseota, vanhoja viiniin liittyviä välineitä ja kiinteistöjä. Vuorten ympäröimän laakson pienilmasto on lempeä ja maaperä rikasta. Nytkin kävelimme aamupäivän kuin kasvihuoneessa, pilvet roikkuivat vuorenharjanteiden alapuolella ja laakson päällä, mutta lämpötila lähenteli kahtakymmentä.

Caminon varrella oli mukavasti kyliä 2-4 kilometrin välein, joten taukopaikoista ei ole puutetta. Viiniviljelysten lisäksi laaksossa on runsaasti teollisuutta ja hyvä elintaso on tuonut Kauniaiset, Malmit, Sundsbyt eli siis yleiseurooppalaiset esikaupunkialueet hyvinvarustettuine omakotitaloineen caminon varteen. Kaikissa kylissä on kuitenkin jäljellä tiivis keskiaikainen keskusta, jossa perinteiset rakennukset ja tietenkin myös kirkko ryhmittyvät kapean keskuskadun varrelle. Suuri osa näistäkin taloista on korjattu, mutta joukossa on aina myös huonokuntoisia, jopa romahtaneita entisiä kaunottaria, jotka odottavat korjausvuoroaan. Kaiken paketoi yhteen katuvilinä, kukkakoristeet, kyltit ja omalaatuiset ulkopenkit ja kalusteet. On kai hyvä, että kaikki vanha huonokuntoinenkin säästetään, kivet ja liuskekiviset kattotiilethän ovat käyttökelpoista tavaraa peruskorjaajalle vuosisadasta toiseen.

Matkamme tämäniltainen päätepiste, Villafrancan hieman isompi keskiaikainen kaupunki, on kuin sadusta. Jo tuloväylä oli seikkailu, sillä kapusimme kukkulalta toiselle ja ihmettelimme, miksi polku kiertää aivan toiseen suuntaan kuin alla näkyvä kylä. Perillä käsitimme, että se oli moderni asuin- ja työpaikka-alue, jota sijoitettaessa ei ole tarvinnut ajatella vihollisen hyökkäyksiä. Villafranca taas on vanha arvokas vuorisolan vartija linnoituksineen ja kirkkoineen, se ei tietenkään ole laaksosta käsin esillä vaan ilmestyy peregriinonkin eteen yllättäen vuorten sylistä. Näky on mykistävä. Kiertelimme jyrkillä kujilla etsimässä majapaikkaa, joka löytyi lopulta Ultreia-hostellista (upeammin peruskorjattua pikkuhotellia en ole nähnytkään). Kirkkoihin tai 1500-luvun linnoitukseen emme päässeet sisälle. Eipä auennut vanhan romaanikirkon Katumuksen ovikaan, josta käyden ne peregriinot, jotka olivat liian heikkoja loppumatkalle, saivat aikoinaan vastaavat synninpäästöt kuin Santiagossa. Kai se on merkki siitä, että meillä on vielä voimia jatkaa.

Päivämatka oli pitkä ja lopussa kuljimme rinteitä ylös ja alas. Majapaikassa huomasin taas valtavan palelun ja hytinän suihkun jälkeen. Kai se johtuu energiavarojen hupenemisesta. No kaikki vaatteet päälle ja villahuovan alle, kyllä se sitten hellittää jonkin ajan päästä. Virkistyneinä pääsimme ulos kiertelemään, syömään ja blogia päivittämään.

Huomenna matka jatkuu vuorisolassa. Jäljellä on enää 184 kilometriä. Pyydämme varmuuden vuoksi kaksi leimaa peregriinopassin päivittäin, tänään leimoja jo suorastaan tyrkytettiin monessa paikassa.

13. Acebo - Ponferrada, 16,5 km

Alamäkeä on menty niin, että reisissä ja pohkeissa tuntuu - ihan uusia lihaksia löydetty! Laskeuduimme kahdessa päivässä 1500 metristä 500 metriin. Varsinkin tämän päivän lasku Molinasecan keskiaikaiselle sillalle ja kauniiseen pikkukylään oli paljon raskaampi kuin vastaava nousu vuoren toisella rinteellä. Ja tietysti loppumatkaan osui nousuja ja laskuja, vaikka periaatteessa olemme laakson pohjalla. Kuljemme samassa hobittilaaksossa myös huomenna. Ilmeisesti maaperä ja ilmasto vuorten suojassa on hedelmällinen, koska näimme nyt matkamme ensimmäiset viiniviljelmät ja myös tehtaan/pullottamon. Kuulemma paikallinen viini on ihan hyvääkin, en ole vielä maistanut.

Tylsimmän osuuden aikana saimme käyttää varttitunnin sadeviittoja, mutta sitten ilma kirkastui. Hauska piristys oli kauko-ohjattavien kilpa-autojen kilpailu, johon törmäsimme ihan yllättäen. Kuulutukset ja polttomoottoreiden pörinä kuuluivat jo kaukaa ja lähempänä näimme kiinteäksi rakennetun kilpa-ajoradan varikkotiloineen. Ja siis kilpailijoina ei suinkaan ollut lapsia tai teinejä vaan raavaita miehiä. Toinen miehinen sunnuntaiharrastus tuli vastaan Campossa, jossa paikalliset metsästäjät olivat kokoontuneet koirineen ja maastoautoineen käynnistämään päivän jahtia. Peräkärryissä ja autoissa haukkuvat koirat olivat selvästi innoissaan.

Ponferrada on vilkas ja moderni 69 000 asukkaan kaupunki, mutta historiallinen keskusta on säilytetty kauniin keskiaikaisena. Tutustuimme myös espanjalaisten kansallisylpeyteen, kunnostettuun temppeliritareiden linnaan, jonka vanhojen raunioiden päälle on osittain ennallistettu vanhat vallihaudat, muurit ja tornit sekä rakennettu tyyliin sopivat esittely- ja museotilat. Mielenkiintoinen paikka. Museossa oli näköiskarttoja ja kirjoja sekä piirustuksia temppeliritareiden ja ristiritareiden ajoilta. Eipä tarvitse enää ihmetellä, mistä Tolkien on saanut innoituksensa Taruun sormusten herrasta. Temppeliritareiden valta-aika oli 1200-1300 -luvuilla, minkä jälkeen järjestö väkivalloin lakkautettiin, ilmeisesti liian vaarallisena ja arvaamattomana. Caminon vuoristo-osuudella temppeliritarikulttiin ja tau-ristiin törmää vähän väliä.

Teeman mukaisesti majoituimme Templarios-hotelliin aivan kaupungin historiallisessa keskustassa. Mukavuudenhalu voittaa, varsinkin kun huomenna pitäisi palata jälleen alkucaminomme yli 20 kilometrin päivämatkaan. Vointi on hyvä, rakotkin hävinneet.