15. Villafranca - Herrerias, 23 km

Vuorisolan äänimaisema on hauska, tämän päivän helppo reitti kulkee vanhaa kylätietä joen varressa. Kirkasvetinen joki pulppuaa, solisee, kohisee sen mukaan, kuinka iso koski kohdalle sattuu, ja kaikialla kuuluu lintujen laulua. Kylien välissä on laitumella pieniä karjalaumoja: härkiä, lehmiä, lampaita ja vuohia - kaikilla kaulassa erikokoisia heliseviä kelloja. Muutama sitkeännäköinen hevonenkin näkyy, tolppailmoitusten mukaan Galician rajan voisi ylittää myös vuokratuin hevosin. Kanat, ankat ja hanhet kaakattavat, kukot kiekuvat. Naukuvia kissanpentuja ja paimennettaviaan haukkuvia koiria näkyy myös. Hauskaa. Yhdessä pikkukylässä tuli vastaan tuttisuinen pikkuvauvakin äitinsä kanssa, todennäköisesti aika harvinainen näky näissä moottoriteiden ulkopuolelle unohtuneissa ikivanhoissa kylissä. Kerran olimme tunnistavamme vuoren rinteeltä villisian valittavan karjunnan.

Etenemme sitkeää dieselvauhtiamme. Taukoja pidämme harvemmin kuin alussa, mutta tarpeeksi kuitenkin. Kävely kulkee hyvin pilvisessä ja tyynessä säässä. Lämpötila nousee aamun 9 asteesta iltapäivän 18-19 asteeseen. Ihanteellinen sää vaeltajalle. Itsevarmuus on kasvanut ensimmäisten päivien pienen hermoilun jälkeen. On hauskaa katsella, miten pitkiä matkoja olemme taittaneet kartalla. Eilen laakson reunoja kiertäessä päivämatkan näki hyvin myös maastossa. Aika vaikuttavaa, mehän siis kun emme ole olleet urheilijatyyppejä ainakaan viimeiseen 30 vuoteen. Jalat toimivat hyvin, rakkoja ei ole kummallakaan eikä mitään muitakaan ongelmia. Majapaikassa on vähän venyteltävä ja hoivattava suihkun jälkeen jalkoja vaseliinivoitelulla, siinä kaikki.

Päivärytmi on selkeä: herätys seitsemältä ja matkaan aamuhämärissä kahdeksan pintaan, siitä riippuen saako majapaikassa kahvia vai otetaanko aamupala seuraavassa kylässä muutaman kilometrin jälkeen. Päivällä pidämme pari lyhyttä vesi- ja hedelmätaukoa (aina ei löydy edes penkkiä) ja yhden pidemmän tankkauksen kahvilassa. Majoittuminen siinä kahden maissa, suihku, vaatteiden pesu, lepotauko. Illalla kylää katsomaan ja seitsemän jälkeen illalliselle. Kaikki baarit ja ravintolat tarjoavat 10 - 12 euron hintaisen menu del dian, joka sisältää alku- ja pääruuan ja yksinkertaisen jälkiruuan. Näitä olemme popsineet kyllästymiseen saakka. Olen alkanut epäillä, että Vatikaanissa joku peregriinoruokailuihin keskittynyt direktiivimestari määrää kaikkialle caminon varteen samat reseptit ja raaka-aineet sekä säätelee mausteiden käyttöä. Parina iltana olemme ottaneet kevyemmin pelkkää pastaa ja kerran jopa saimme tilattua oikeassa pizzauunissa paistetut pizzat.

Aamuisin on mukavaa ajatella, että etenemme taas uusiin kyliin ja maisemiin. Mitään kyllästymistä tai henkistä väsymistä emme ole kokeneet. Pitkä vaellus rauhoittaa ja tuo itsestä ja puolisosta uusia puolia esiin. Olemme toisillemme hyvät caminokaverit.