tiistai 4. huhtikuuta 2017

Ajatuksia luetusta


Täytyy vähän purkaa viime viikonlopun pitkän kävelylenkin tajunnanvirtaa. Mielessä pyöri Liisa Seppäsen kirja Sadetta ja siunauksia, joka kertoo hänen pyhiinvaelluksestaan Walesissa. Olin aikanaan ihastunut Seppäsen Kelttiläisin polkuihin ja odotin samanlaista läheistä lukukokemusta. Ihan sellaista en saanut, sillä tämä uusin teos oli lähempänä perinteistä hartauskirjaa rukouksineen ja sitaatteineen. Seppänen itse kirjoittaakin, ettei hän ole enää sama epävarma ja epäilevä kulkija kuin nuorempana. Suurin osa matkastakin etenee busseilla ja junilla.

Eläytyvästi kuvatut kelttien varhaiskeskiaikaiset pyhimystarut tempaisivat silti mukaansa. Jäin pohdiskelemaan sitä, että luterilaisessa kirkossa jäämme paitsi esikuviin ja elämänkokemukseen perustuvasta "pyhimysopastuksesta". Sikäläiset nuoret saavat kuulla vahvasta Davidista,  oppineesta Illtudista, heimokuninkaan tytär Melangellista tai erakko Elgarista, jotka monen vaikeuden, epäonnistumisen ja erehdyksen kautta kasvoivat yhteisönsä tukipylväiksi ja näkijöiksi. Onhan siinä melkoisia esikuvia. Kirjan mukaan näitä hahmoja muistetaan yhä pyhäpäivien vietossa, muistomerkeissä ja paikannimissä.

Lutherin teeseistä on nyt 500 vuotta ja reformaation juhlavuotta vietetään monin tavoin. Kuuntelin muuten sattumalta viime kesänä äänikirjana Waltarin Mikael Karvajalan, joka kertoo noista levottomista vuosista Euroopassa. Olin sen lukenut kymmeniä vuosia aikaisemmin, mutta olipahan hyvä kertaus uskonasioiden ristiriitaisuuksista ennen katoliseen perinteeseen pohjautuvaa caminoa. Odottelen kirjastosta vielä Pentti Korpelan Pakanana pyhiinvaelluksella -kirjaa, mutta jo facebookissa julkaistut kuvat toivat elävästi mieleen omat caminokokemukset. Kirjasta oli valtavasti varauksia, joten camino näyttää kiinnostavan monia.

Kaipaamiani epävarman ja epäonnistuvankin ihmisen kokemuksia sain lukea odottamattomalta taholta, nimittäin Henning Mankellilta. Olin pitänyt häntä kevyenä dekkaristina, mutta hänen viimeiseksi jäänyt kirjansa Ruotsalaiset saappaat tutustuttikin minut vanhenevaan ja erakoituneeseen lääkäriin, jonka hahmo oli syvästi inhimillinen. Pyydystin jatkoksi kirjastosta Italialaiset kengät, joka on useita vuosia aikaisemmin kirjoitettu itsenäinen alku tarinaan. Suosittelen. Melkoista caminoa voi henkisessä mielessä kulkea myös yksinäisellä saarella yllättävien kohtaamisten kautta.

Aika vähän sitä tietää omista esivanhemmistaan. Jo isovanhemmatkin ovat jääneet minulle vieraiksi, eri paikkakunnilla kun asuimme. Nyt ei enää ole ketään, jolta kysyä, miten he elämänsä kokivat. Miten isoäidistä tuli se hieman eriskummallinen pitkiin mustiin hameisiin pukeutunut tuikea mummo, jota lapsena vähän pelkäsinkin. Hän teki pienviljelijäperheen ainoana lapsena valtavan luokkahypyn tiettömästä mökistä kansakoulunopettajaksi. Väsyikö hän opettamiseen, neljään villiin poikaan, niukkaan toimeentuloon ja laiskaksi sanottuun mieheensä? Entä tämä vaitelias ja vaatimaton isoisäni, miten hän koki elämänsä isoon taloon syntyneenä pahnanpohjimmaisena, joka sai lähteä kädet taskussa maantielle. Enää ei voi kysyä eikä kirjallisia lähteitä ole heidän ajatuksistaan sen enempää kuin muistakaan sukuni arkisista puurtajista. Täytyy tyytyä kirjoihin ja vieraampiin esikuviin.

Tässä vielä sunnuntaikävelyni maisemaa keskiaikaisen Röylän peltoaukeaman ympäri.