sunnuntai 6. elokuuta 2017

Selviytymiskertomus Karhunkierrokselta

Päätimme jo talvella, että Suomi 100 -juhlavuotta juhlistetaan tekemällä kaikkein perinteisin ja suosituin suomalainen vaellus eli Karhunkierros Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa. Kuten kaikessa matkanteossa, suunnitteluvaihe on jo osa hauskuutta. Lisäkertoimia tuli siitä, että edellisestä (painajaismaisesta) telttayöstä taisi olla kolmisenkymmentä vuotta emmekä kumpikaan olleet edes nuorina mitään partiolaisia. Ennakkoasenne oli siis hieman pelokas.

Netistä löytyi lisätietoja, blogeja ja myös karttakauppa. Päänvaivaa aiheutti muonapuoli: kaikki tuorehan pilaantuu heinäkuun helteillä repussa. Ratkaisuksi kokosin hyvissä ajoin erilaisia kuivamuonapatoja, ravitsevia jyvänäkkileipiä, energiapatukoita ja pähkinähedelmäsekoituksia, kaurahiutaleita ja tietysti muutaman teepussin ja pienen pikakahvipussukan. Mökiltä heitin mukaan vielä muikkusäilykepurkin ja ensimmäisellä nukkumaetapilla saatiin nuotiomakkaraa. Makkaroita ja vettä lukuunottamatta kaikki kahdelle hengelle varaamani ruoka näkyy kuvassa. Tällä pärjättiin neljä päivää ilman nälkää. Itse asiassa kuivapadat osoittautuivat ihan herkullisiksi, vai antoiko nälkä lisämaustetta. Kaikki syötiin ennen perillepääsyä.
Keittovehkeeksi hankin perinteisen pikkutrangian ja pikkupullollisen Hyvä tuli -nimistä polttonestettä.  Kahdelle hengelle keittoastiat olivat riittäviä puuron ja pussiruokien kokkailuun. Monet puhuvat Trangian kaasupolttimen paremmuudesta, siinä liekkiä voi säätää ja sammuttaa helpommin. Nyt keittelin aina seuraavan vesipullollisen loppuliekillä, Metsähallitus nimittäin suosittelee juomaveden keittämistä.

Makuualustaksi löytyivät Halti 500 lite sisäänrakennetulla pumpulla varustetut ilmapatjat, jotka olivat aika mukavat, kun ei pumppaa patjaa aivan täyteen. Makuupussin vaihdoin viime tingassa lämpimänpään untuvatäytteiseen Alpine LTK600 pussiin, jonka pitäisi riittää jopa nollan alle meneviin öihin (kun tämä heinäkuun sää nyt oli mitä oli...). Sekin oli tosi kevyt ja mahtui pieneen tilaan. Lisämukavuutena käytin silkkistä muumiomallista lakanapussia. Ohuet vaellushousut ja  tuulitakki päälle. Reppuun tuli vielä kevyt pyyhe ja pari urheilutekstiilistä vaihtovaatetta (ikävä kyllä sorruimme kumpikin jostakin syystä myös muutamaan puuvillavaatteeseen, minä jopa vanhoihin farkkuihin. Niitä sitten kuskattiin kiusana ja koettelemuksena maaliin asti aivan turhaan. Ei enää koskaan muuta kuin keinokankaita ja ohutta merinovillaa!) Vaelluskengät ja sadeviitat olivat samat, joita käytimme caminolla. Sovittelin sateenpitäviä kuoripukuja, mutta ne tuntuivat niin ikäviltä, että jätin ostamatta. Illaksi ja jokipesuja varten varasin vielä crocsit roikkumaan repun hihnoihin.

Teimme sellaisen työnjaon, että minä kannoin omien kamppeideni lisäksi trangian ja muonat ja Kuhankäsittelijä teltan. Teltathan ovat kokonaan eri maata kuin aikoinaan ja vaihtoehdot saavat pään pyörälle. Hinnan, sisätilan ja laadun kompromissina päädyimme 3 kiloa painavaan Trimm Compactiin. Uudella viisaudella olisin satsannut vielä kevyempään telttaan, ei sitä ylimääräistä sisätilaa kuitenkaan tarvitse. Minulla muonapuoli keveni reissun loppua kohden mutta Kuhankäsittelijä manasi hieman huonosti reppuun istuvaa telttaa loppuun asti. Hänellä reppu painoi noin 13 kiloa, minulla 8.

Lähdimme heinäkuisena aamuna klo 7.45 Rukalta Karhunkierrosbussilla kohti perinteistä lähtöpistettä, Ristikallion pysäkkiä. Vaelluksemme olisi 71 km, kun Hautajärven luontokeskukselta lähtevä uudempi reitti on 82 km.


Reittivalinta toi meidät Aventojoen varteen, huimalle Ristikalliolle sekä Maaninkajoen koskelle, jotka muuten jäisivät näkemättä. Kun tapasimme Hautajärveltä lähteneitä vaeltajia, jotka moittivat alkumatkaansa tylsäksi, olimme entistä tyytyväisempiä valintaan.

Karhunkierroksella riittää isoja ja pieniä koskia, soita, mäkiä ja vaaroja.  Koskien pauhu nostaa ajatukset lentoon. Lentää ei kuitenkaan tarvitse, sillä kaikkialla hankalat paikat ylitetään joko riippusilloilla tai tavallisemmilla silloilla ja soilla on pahimmissa paikoissa pitkospuut. Karttaakaan ei olisi välttämättä tarvinnut, sillä polku on tallattu selkeästi maastoon. Oli kuitenkin kivaa etukäteen suunnitella päivämatkaa ja mahdollisia yöpymis- ja levähdyspaikkoja. Ne on merkitty karttaan selkeästi.
Päivä- ja autiotuvat olivat kaikkialla siistejä. Niiden lähettyvillä ovat tulipaikat, polttopuuvajat työvälineineen ja wc:t. Telttailu on sallittua, mutta välttämättä maasto ei ole tasaista ja kuivaa.
Reitillä on myös portaita pahimmissa laskuissa ja nousuissa. Mikään helppo tai varsinkaan esteetön ei Karhunkierros ole rakenteista huolimatta. Kännykkäkuvissa maaston korkeuserot katoavat, mutta voin vakuuttaa, että niitä on.
Taivalkönkäällä molempien lähtöpisteiden reitit yhdistyvät ja polku alkaa seurata leveää Oulankajokea. Joelle järjestetään myös erilaisia vene- ja kanoottiretkiä.

Olimme ensimmäisenä päivänä epävarmoja siitä, millaisia päivämatkoja jaksaisimme.  17 kilometrin kohdalla vaikutti turvalliselta jäädä Oulangan leirintäalueelle suihkujen ja retkikeittiöiden ääreen. Hinta ei ollut kallis, mutta eihän siinä oikeasta erätunnelmasta voinut puhua, vähän jälkikäteen harmitti. Teltta pystytettiin vähin äänin. Se nousi paikalleen varsin helposti, vaikka etukäteen ei tullut pystytystä harjoiteltua.


Alue oli aikalailla täynnä. Saimme ostaa nuotiomakkarat leirintäalueen kaupasta, joten ihan ok. Suihkujen houkuttelemina leirille tuli illan mittaan myös Karhunkierrosbussin muita vaeltajia.

Seuraavana aamuna starttasimme ennen kahdeksaa kohti reilun kilometrin päässä sijaitsevaa luontokeskusta ja ennen kaikkea reitin upeinta nähtävyyttä, Kiutaköngästä.



Oulangan luontokeskukselle pääsee myös autolla ja moni käy päiväretkellä ihailemassa kosken kuohuja ja värikkäitä kallioita luontopolun varrella. Koskella oli hauskaa seurata, miten luonnonvaraisia lohia autetaan nousemaan yläjuoksulle nuottaamalla.

Vähän olimme kateellisia, kun näimme ranskalaisnuorten majoittuneen telttoineen Kiutakönkään laavupaikalle. Sieltä olisi kuitenkin ollut aika haasteellista laskeutua joelle vettä hakemaan, niin korkeat ja jyrkät ovat joen töyräät, vaikka koski onkin jo takana.

Polku oli varsin nautinnollista kävellä aina Ansakämpälle asti. Itsevarmuus alkoi kasvaa ja vartalo löytää oikean vaellusrytmin. Pidimme kämpällä trangiapatatauon ja ihastelimme siistiä ja hyvinvarusteltua autiotupaa. Kun olimme jo tekemässä lähtöä, pölähti paikalle parikymmenpäinen turistiryhmä.

Kehotus kantaa mukana telttaa kaiken varalta taitaa olla ihan perusteltu, niin suosittu Karhunkierros on ainakin kesäaikaan.




Lepotauon jälkeen Oulankajoki jäi taakse ja maasto alkoi näyttää todellisen luontonsa: loppumattomia ylämäkiä, kuraa, juurakoita, kiviä ja mutalammikoita.

Pääsimme kuitenkin Jussinkämpälle, jossa uudella ruokatauolla mietittiin tunnin verran sitä, jäädäänkö tänne yöksi vai jaksetaanko pidemmälle. Tapasimme myös nokipannukahveja keittävän nuorukaisen, joka suunnitteli kävelevänsä illan mittaan kolmenkymmenen kilometrin päähän  - takana hänellä oli jo samanmoinen matka. Mekin ryhdyimme miettimään, että kävelemäänhän tänne on tultu. Järvimaisema ei jaksa loputtomiin kiehtoa ja ajanvietteet teltassa ovat aika vähissä.

Siispä jatkoimme loputonta tarpomista hankalassa maastossa vielä toista tuntia aina Kitkajoelle saakka. Teltan pystytimme iltahämärissä Ylikotaan joen partaalle. Päivämatka oli noin 20 km. Istuskelua nuotiolla muiden yöpyjien kanssa ja nukkumaan. Täälläkin jäin kaipaamaan vaellukseen kuuluvaa rauhaa ja hiljaisuutta. En oikein kehdannut mennä pesullekaan jokiveteen, kun sopivan loiva ranta oli suoraan nuotiopaikan vieressä. Uimapukua ei tullut pakattua reppuun.

Kitkajoella on useampikin hyvä telttapaikka, seuraava heti Vennäänmutkan laavulla. Ehkä olisi pitänyt etsiskellä vähän pidempään.
Kitkajoen rantaa etenevä polku on todella vaikeakulkuista, kaltevaa ja vesien syömää kivikkoa aina Pienen Karhunkierroksen alkuun. Maisemat ja veden äänet sentään virvoittavat.
Kitkan varrella tuli parhaiten tunne alkuperäisestä erämaasta.


Harrisuvannolla Karhunkierros yhtyy kuudeksi kilometriksi Pieneen Karhunkierrokseen, joka on suosittu päivärekikohde  Jyrävän kosken maisemissa. Täällä käveltiin ensimmäisen kerran lähes jonossa, muuten Karhunkierroksella ei muita ihmisiä näkynyt kuin taukopaikoilla. Oli hyvä päästä taas omaan rauhaan Saukkolammen risteyksessä. Maasto muuttui tasaisemmaksi, oli soita ja talousmetsiä. Puurosuon laavu ei houkutellut telttailemaan, joten jatkoimme iltaan asti aina Porontimajoen autiotuvalle. Päivämatka oli noin 20 km.
Porontima onkin aivan ihana yöpymispaikka. Pääsin vihdoin kastautumaan koskeen, jonne oli muodostunut oiva pesupaikka kivien väliin. Vanhempi tupa on entinen mylly, joka on rakennettu kosken päälle. Siellä oli yöpyjä, mutta me saimme omaan käyttöön uudemman autiotuvan sen vieressä.
Jotenkin vain kaminan hehku ja tuvan puhdas nukkumalaveri houkuttelivat parin telttayön jälkeen. Paikalle tuli myös telttailijoita, mutta me saimme olla mökissä kahdestaan aina aamuseitsemään saakka. Silloin vaihdoimme vuoroa pariskunnan kanssa, joka oli vaeltanut koko yön ja tuli päiväksi nukkumaan. Keittelimme trangialla aamukahvit ja puurot. Matkaan lähdettiin viileässä aamuilmassa.
Viimeinen päivämatka oli lyhin, noin 15 km, mutta tuntureilla kilometreihin on lisättävä korkeuskertoimia, sen saimme oppia. Konttainen näkyi jo kilometrien päästä ja sinnehän noustiin tietysti lähes suoraan suolta.
Näihin viimeisen päivän nousuihin ja laskuihin on rakennettu portaita. Sopivasti parinkymmenen askelen jälkeen hengähtäen niitä kuljettiin.
Kartasta olimme päätelleet, että Konttaisen jälkeen kulkisimme koko loppumatkan ylängöllä, mutta se oli väärä luulo. Kaikkien huippujen jälkeen laskeuduttiin aina jyrkästi alas suolle. Toiseksi viimeisen laavun nimikin on Suolampi.

Valtavaaralle kiivetessä olivat jo köydetkin tarpeen. Parisenkymmentä askelta ja läähätystauko oli meidän nousutaktiikka. Siinä vaelluskenkiä varovasti kivenkoloihin asetellessa alkoi näkyä kummia: polulla liikkui hirvimäisiä polkujuoksijoita, jotka lenkkareissa ja sääret paljaina sujahtelivat ohi. Ei ole meidän laji se.
Valtavaaran huipulle kuitenkin pääsimme ja pidimme pitkän lepotauon päivätuvalla.

Vielä jyrkkä lasku ja tappava nousu Rukatunturin huipulle, josta Karhunkierros kaartaa päätepisteeseensä Rukan hotellikylään. Voimat ja myös energiatasot oli kulutettu loppuun, kun raahauduimme hotellihuoneeseen, napsautimme saunan päälle ja pesun jälkeen jatkoimme syömään parahiksi ennen ravintoloiden sulkeutumista.

Kuhankäsittelijä oli älynnyt ottaa mukaan vara-akun, jolla latasimme kännykät pari kertaa matkan aikana. Saimme tehtyä hotellivarauksen Harrisuvannolla, jossa yhteys suostui toimimaan. Rukalla oli heinäkuussa aikalailla täyttä, joten varaus kannattaa tehdä etukäteen.

Karhunkierros oli hyvä kokemus. Alamme nyt tuntea varusteet ja omat voimamme. Repun keveys on ihan ykkösasia, mitään turhaa satagrammaistakaan ei kannata pakata. Rakastan omia Hanwagin kalvottomia vaelluskenkiäni. Hyvin vahattuina ne pitivät jalat kuivinä myös Karhunkierroksen märillä poluilla. Sukkina käytin merinovillaisia urheilusukkia. Kaikki tekniset varusteet, vaellushousut, t-paidat ja fleeset, ovat kevyitä ja toimivia. Uusi merinovillainen teepaita oli positiivinen kokemus sekin. Yöasuna minulla on iki-ihana, ohut ja pitkähihainen silkkivillapaita ja merinovillaiset kalsarit. Coretex-tuulitakki riitti taukotakiksi. Sadeviittaa emme tarvinneet, joten jäi kokeilematta, miten camionolla hyväksi osoittautunut viitta olisi toiminut risukossa. Idioottimaisesti mukaan pakkaamiani farkkuja (muka iltanuotiolle) en tarvinnut lainkaan enkä oikeastaan varalta mukaan ottamaani paksumpaa fleecepaitaakaan.

Seuraavakin vaellus on jo suunnitteilla. Asiantuntijat taitavat kuvata Karhunkierrosta hyväksi aloittelijan reitiksi, joten vaikeuskertoimia saattaa tulla lisää ... Niin ja ne hyttyset ja mäkärät: nykyään on hyviä tuoksuttomia hyönteismyrkkyjä, joilla pärjää kyllä, ei huolta.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Epilogi - Onkohan muutos pysyvää?



Heinäkuinen Karhunkierros Kuusamossa on onnistuneesti takana. Päätin aloittaa lopusta eli tämänhetkisistä mietteistäni, niin uskomattomalta vaikuttaa lyhyessä ajassa, ilman suurta ennakkosuunnitelmaa ja ponnistuksia tapahtunut muutos elämässäni. Voikohan tästä tulla pysyvää?

Vuosi sitten olin  arkeen tympääntynyt, ylipainoinen, allerginen, väsynyt ja silti huonosti nukkuva. Arkkukamaa, kuten kollega joskus vuosia sitten kuvasi (pilke silmäkulmassa) omaa olotilaansa eläkeiän lähestyessä. Tunsinkohan enää miestäni tai aikuisia poikiani? Oliko minulla mitään mielenkiintoista annettavaa kenellekään ystävistä?  Milloin olin kohdannut aidosti toisen ihmisen tai hurmioitunut taiteesta, musiikista, kirjallisuudesta, luonnosta?

Ehkä vähän kärjistän, mutta selvästi kaipasin muutosta ja uutta sisältöä elämään. Ihan sattumalta olin ostanut kirja-alennusmyynnistä ohuen vihkosen, Carl Cardbergin vuosikymmeniä vanhan kuvauksen matkasta Santiago de Compostelaan Pohjois-Espanjassa. Sen luettuani aloin törmäillä Caminoon kaikkialla: oli Facebook-ryhmää, Youtube-videoita, kirjoja, blogeja, elokuvia. Olin löytänyt jonkinlaisen kiinnostuksen langanpään ja sehän alkoi vetää kuin itsestään.

Olen kerännyt joitakin innostavia blogeja tähän sivun viereen. CampaCamino, Kävelystä ja elämästä sekä Pyhiinvaeltajien suurissa saappaissa (facebookissa) olivat ihan best kannustajat ja innoittajat. Sain vähitellen miehenikin, blogin Kuhankäsittelijän, kiinnostumaan caminosta: omin jaloin, itse omat tavarat kantaen kohti uusia seikkailuja!

Jäin töistä neljän kuukauden vuorotteluvapaalle lokakuussa 2016, Kuhankäsittelijä järjesti itselleen lomaa ja niin lähdimme Burgosista 490 kilometrin vaellukselle kohti Santiago de Compostelaa. Koko matkaa Ranskan rajalta en uskaltanut edes ajatella eikä Kuhankäsittelijän lomakaan olisi siihen riittänyt. Blogissa on kuvausta caminostamme eikä siitä sen enempää kuin että jotakin selvästi tapahtui. Kävelemisen ilo syttyi ja itsevarmuus kasvoi kunnon myötä -  eihän se tosiaan ole sen kummenpaa kuin ottaa askel ja perään toinen.

Kotiin tultua oli helppoa pitää kiinni vähintään parin tunnin päivittäisestä ulkoilusta. Eihän sydäntalvikaan ollut yhtään pimeää ja synkkää, kun ulos sai lähteä keskellä päivää valoisimpaan aikaan. Kropan ongelmakohtia vahvistin voimistellen ja venytellen. Syömisessä opettelin kohtuutta vaikka mitään laihdutuskuuria en ajatellutkaan aloittaa.

Erilaisten vaellusreittien tutkiskelusta tuli entistä määrätietoisempaa. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi päätimme kiertää kesällä perinteisen Karhunkierroksen. Siinä testattiin, mitä repun lisäpaino ja telttayöt tekevät jaksamiselle. Ranskalaisen reitin alkuosa on seuraava suunnitelma. Portugalin, Ranskan, Italian, Etelä-Espanjan caminot kiinnostavat, Pallas-Ylläs ja Norjan upeat ylängöt tekee mieli kokea. Maailma on avara ja kaikki on mahdollista.

Työhönpaluu helmikuun lopulla vähensi omaa aikaa, mutta olen nykyisin kekseliäämpi löytämään liikkumismahdollisuuksia ja hengähdystaukoja.

Tie kuljettaa, niin kuin kokeneemmat peregriinot kertoivat. Suurin on henkinen muutos, uusi innostus ja elämänhalu. Monessa asiassa olen ihan alkutaipaleella, mutta ainakin olen herännyt huomaamaan, miten paljon uutta opittavaa on vielä kaikilla elämänalueilla. Kävely on ollut väline avata aisteja. Olen vähän iloisempi, vähän avoimempi, kokeilunhaluisempi. Sekin riittää muutoksen alkuun.

Koskaan ei kannata vertailla. Aina löytyy ihmisiä, jotka kävelevät nopeammin, jaksavat pidempään, puhuvat useita kieliä, tuntevat kulttuuria, liikkuvat kymmeniä tunteja putkeen erämaissa ja Alppien huipuilla. Sitä voi ihailla, mutta itselle riittää, kun vain aloittaa.