Onnellisia suomalaisia tarinoita?

Luen matkakertomuksia ja  kylätarinoita jonkinlaisena mentaalivalmennuksena Caminolle (jonkin verran olen kävellytkin...) Uusin löytö ovat Annie Hawesin lämminhenkiset ja humoristiset kuvaukset Italian maalaiselämästä. Ihanana aarteena löysin tänään kirjastosta hänen vanhimman kirjansa, kesälomalle on siis luvassa leppoista lukemista kiikkustuolissa varjoisalla terassilla. Muistan muutaman vuoden takaisen olotilan, kun kiikkustelin Frances Mayesin ja kylmän valkoviinilasillisen kanssa Toscanan auringon alla ja Peter Maylen seurassa Ranskan Provencen viinitilalla.

Mietin jo silloin, että missä kummassa piilottelevat suomalaiset tarinat arkipäivän kommelluksista, kylien ja kaupunkien tapahtumista ja ihmisistä. Siis ihan tavallisen suomalaisen arjen valoisat ja sydämelliset selviytymistarinat. No nyt olen tutustunut blogien valtaisaan runsaudensarveen ja tiedän, että ainakin blogiplaneetalla remontoidaan, sisustetaan, leivotaan, ommellaan, kasvatetaan lapsia, hoidetaan puutarhaa, laihdutaan, kuntoillaan, hoidetaan ihmissuhteita ja ollaan ihmisiksi ihan monenkin romaanin verran. Olisi vain kiva saada lukea oikein kirjaksi työstettynä jotakin tuosta positiivisesta suomalaisesta energiasta.

Mietin vaikkapa mökkipaikkakunnan serkkusukulaisia kunnostettavine maalaistaloineen ja kylätoimikunnan touhuineen puhumattakaan kesätanssien possuarvonnasta (pääpalkintona siis toden totta  elävä  kasvattisika), siideritilasta, marja- ja sieniretkistä, kirkkaista hiekkarantalaguuneista ja kalaretken jälkeisista muikkukesteistä. Ei jää yhtään jälkeen Toscanan touhuista. Kirjoihin ja kansiin vain, kehotan minä.

Eilen muuten julkaistiin jälleen Suomea mairitteleva kansainvälinen vertailututkimus, jonka mukaan maailman paras elämänlaatu on Suomessa. Luulisi siitä syntyvän onnellisia selviytymistarinoita myyntimenestyksiksi asti.

Kaksi poikaani olivat samanlaisia arkikomiikan kirjallisia nauttijoita ainakin lapsina. Ihan parhaimmasta päästä muistoja on se, kun luin nuorimmaiselle ääneen iltalukemisina Tuuli Kallioniemen Tossavaisen perheen seikkailuja ja vanhempi, se esimurkku, hipsi jollakin tekosyyllä kylkeen (eihän iso kundi kuuntele iltasatuja...) ja kohta matolle kierähti koira järsimään epäsuositumpien lelujen korista poimimaansa aarretta ( ei, se ei saanut koskaan paloja kurkkuun tai teräviä piikkejä mahaan). Mökkireissulla samalle viltille asettui myös hoitokodista lomalla oleva dementoitunut äitini. Ei kannata koskaan väheksyä tarinan voimaa.

Oma maa mansikka