torstai 7. heinäkuuta 2016

Houkuttavat hiekkatiet

Lomalla mökillä on ollut tavoitteena kävellä joka päivä toistakymmentä kilometriä, siis vähintään. No nyt on ensimmäinen lomaviikko loppupuolella ja onhan sitä tullut käveltyäkin, mutta ei ihan suunniteltuun tahtiin. Aina on muka jotakin muuta, tai ainakin sataa tai uhkaa alkaa sataa ja ukkonenkin jyrisee. Ja kun ne kanttarellitkin ovat nousseet ja taitaa olla lakkoja ja mustikoita poimittaviksi. Työllistävintä nyt pari päivää on pienen hirsiaitan sisäkaton panelointi ja ulkoseinien maalaus.  Joka tapauksessa liikunta-aktiivisuus on noussut 100 prosenttia edellisviikoista, kun aamu-uinnitkin lasketaan. Se ei kyllä vielä riitä.

Lomalaisille mainostetaan täällä Pohjois-Karjalassa hienoja luontopolkuja. Olemme aika monia niitä kokeilleet ja muutama uusikin varmasti korkataan, kunhan keritään. Oikeastaan kaikkein kiinnostavimpia ovat kuitenkin vanhat maantiet, jotka hiekkapintaisina ja kapeina kiertelevät vanhojen kylien ja maatalojen nurkilla. Usen ne vielä tekevät sopivan ympyrän tai uun myöhempien aikojen oikotien varteen.

Paikalliskartoista olen bongannut lähes kymmenkunta houkuttelevaa hiekkatietä, jotka jaksaisimme varmasti kävellä, osaan pääsemme suoraan mökin pihasta, osan lähtöpisteeseen on parasta mennä autolla. Toivottavasti neljä lomaviikkoa riittää kaikkeen!

Vanhat hiekkatiet ovat mielestäni todellinen kulttuuririkkaus, joka ansaisisi enemmän huomiota. Koskaan ei tiedä, löytyykö mutkan takaa soma mummonmökki tai entisaikojen hovi kivinavetoineen ja isoine ulkorakennuksineen. On museoituja kauppapuoteja, vanhoja kioskeja, ruohottuneita urheilukenttiä, omenatarhoja ja kukkaketoja. Aina välillä tie kaartaa järven tai joen rantaan siltoineen ja näköalapaikkoineen. Seikkailu kävelyretken muodossa.

Tänä ennätyssateisena viikkona on käynyt selväksi, kuinka tärkeää on löytää hyvä sadeviitta ja vielä kengän ja lahkeen päälle laitettavat sadenilkkurit, niillä on joku parempikin nimi mitä en nyt muista. Viitan pitää mahtua repun päälle eikä se saisi lepattaa tuulessa ainakaan liian voimallisesti. Sen pitäisi myös olla kevyt ja viedä vähän tilaa. Taidan lähteä lähipäivinä Joensuun urheiluliikkeisiin katsomaan valikoimia. Caminolla on käveltävä oli päivän sää mitä hyvänsä, siksi tuntuu hölmöltä tuijotella pilviä mökin ikkunasta ja pelätä kesäsadetta.



7 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä hiekkateistä! Palaan usein lapsuuden kesiin ja mummolaan niillä :)

    Kävelykilometrejä voi kerätä myös pitkin päivää- aamulenkki, päivälenkki ja iltalenkki. Olen itse huomannut että liikaa ei kannata pitkiä matkoja hamuta, mutta toki niitäkin pitää harjoitella. Monet caminon-kävijät sanovat että 10 kilsan lenkit riittävät harjoitukseksi, tiedä sitten. Kyllä minä kävelen pidempiäkin reittejä. Mutta en monena päivänä peräkkäin etten uuvu ennen reissua :)

    VastaaPoista
  2. Minustakin 10 km on hyvä päivämatka harjoittelussa. Suosittelen sitäkin, että lähtee, vaikka olisi sateen uhkaa tai vaikka jo sataisi. Se voi olla sitä caminoarkea sitten ja on ihan hyvä nähdä etukäteen se, miltä tuntuu, että tosiaan sataa, räkä valuu ja pitääkö vaatteet oikeasti vettä :) Ja että pitää lähteä, vaikka sataa, kun alkaa sataa ja kun taas sataa.

    Minä olen nyt caminon jälkeen kävellyt jonkun verran 10-13 km päivälenkkejä ja ne tuntuvat nyt sellaisilta pikkupyrähdyksiltä, mikä on kyllä hassu tunne, kun muistaa, että minä olen kaikkien sohvaperunoiden äiti. Olen oikein odottanut sadetta, mutta en ole päässyt kunnon kotimaisella sateella kävelemään, on mukamas ollut muuta tekemistä :D Nyt minulla on uudet kengät ja huomenna aamulla lähden kävelemään, vaikka sataisi mitä! Ja mielellään siis saisi sataa paljon vettä. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että kymppikin riittää harjoitteluvaiheessa. Joka tapauksessa lomalla tulee liikuttua paljon enemmän kuin tavallisesti.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kyllä sitä, että kokeilet myös ainakin muutaman kerran pitempääkin matkaa. Minun pisin matkani ennen caminoa oli 18 km ja se väsytti minut tyystin. En silti harjoitellut enempää pitemmillä matkoilla, olin aika pöhkö siinä mielessä. Enkä harjoittellut rinkan kanssa, sitä olisi pitänyt tehdä!

    VastaaPoista
  5. Huomasin muuten, että sinulla taitaa olla kello näissä kommenteissa muussa kuin meidän aikavyöhykkeellä, onkohan postauksissakin. Eihän sillä ole väliä, mutta jos haluat niin sen voin vaihtaa, kun menet kommenttien asetuksiin muistaakseni, sieltä voi muuttaa omalle aikavyöhykkeelle. :9

    VastaaPoista
  6. No nyt vaihdoin kellonajan asetuksissa, kiitos vinkistä! Näyttää kyllä mukavammalta. Hassua valita Tallinnan aikavyohyke, Suomea ei ollut luettelossa valittavana, outoa?

    VastaaPoista
  7. Moi! Ehdottomasti kannattaa treenata repun kanssa ennen Caminoa. Jos on oikein fiksu,laittaa reppuun pikkasen enemmän painoa, kuin varsinaisella koitoksella tulee olemaan :)
    Ja kuten Campacamino jo sanoikin: sadevarusteet kantsii testata oikeasssa sateessa.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista