tiistai 8. marraskuuta 2016

Caminon jälkeen

Viimeisen Santiago-illan messu pyhiinvaeltajille osoitettuine kiitoksineen ja ison suitsutusastian, botafumeiron, heilutuksineen päätti mielessämme caminon. Sen jälkeen olimme turisteja.

Öisin näen vielä unia saapumisista. Santiago on näyttäytynyt eri unissa aivan erilaisena, joskus se on tarujen hohtava ritarilinnakaupunki ja kaikkien matkalla nähtyjen katedraalien summa, joskus vilkas ja iloinen pikkukaupunki ostoskujineen. Päivittäinen caminomottomme oli "Kohti uusia seikkailuja" ja mietimme aina vain kulloisenkin päivän määränpäätä. Ehkä se teki juuri saapumisen kyliin ja kaupunkeihin niin mieleenpainuvaksi. Keltaisia nuolia en unissani näe, mutta joskus kyllä päivisin tuntuu, että kaipaisin samaa selkeyttä ja suunnitelmallisuutta. Caminollahan keltainen nuoli ja simpukkamerkki olivat the Master, sinnepäin mentiin. Nuolten ja Camino Francesista kirjoitettujen oppaiden kanssa matkalla ei ollut mitään mahdollisuutta eksyä, niin selkeää kaikki oli. Yöpymispaikatkin oli lueteltu Brierleyn oppaassa, ja joka tapauksessa kaikissa kylissä alberguet ja hostellit oli helppoa löytää.

Kaikki tämä helppous vapautti kummasti ajatukset niin, että keksimme Kuhankäsittelijän kanssa kaikenlaisia reittiin liittyviä nähtävyyksiä ja muuta kummasteltavaa. Pitkästymisen hetkeä ei tullut koskaan, puhuimme tai vaikenimme luontevasti sen mukaan miltä tuntui. Taisimme olla niin tiiviit kumppanit, että meille ei varsinaisia caminoystävyyksiä syntynyt. Tervehdimme moniakin, ja loppumatkasta kuljimme aivan samoin etapein kuin hieman iäkkäämpi australialainen pariskunta, joten heitä näimme usein. Muutoin peregriinot ympärillä vaihtuivat. En kyllä kaivannutkaan uusia caminokavereita. Parasta oli rauhallinen vaellus vaihtelevissa maisemissa, ja koko reitin kulttuurihistoria, jota ei voi kokea muuta kuin omin jaloin kulkemalla. Nautin liikkumisesta, siitä että jaksoin kantaa kaikki tavarani ja elin niin rikasta elämää niin vähällä materialla.

Henkisesti koskettavimman hetken koin O´Cebreiron vuoristokylässä. Istahdimme lepäämään 1200-luvulla rakennetun yksinkertaisen kivikirkon penkkiin. Istuin rauhallisin mielin, kun katseeni osui sivuseinälle kiinnitettyyn puiseen patsaaseen, joka sai kyyneleet äkisti silmiini. Patsas on yksinkertaisesti mutta taidokkaasti veistetty, madonna näyttää ajatuksiinsa vaipuneelta perheenäidiltä ja lapsi hänen sylissään on kuin eskarilainen, joka on piipahtanut kesken leikin äidin syliin lepäämään. Luin myöhemmin, että kyseessä on tunnettu ihmeitä tekevä madonna. Kokemus oli vapauttava.

Neljän viikon vaellus ilman lepopäiviä ei ollut raskasta, koska etappimme olivat kohtuullisia, 18-26 km. Silti päivittäinen rasitus saa heikot paikat kropassa tuntumaan. Rakoista selvisimme helpolla, mutta loppumatkasta olkapää alkoi muistuttaa vuosikymmeniä käyttämistäni virheasennoista, ja olisihan noita vatsa-, kylki- ja selkälihaksiakin voinut etukäteen vahvistaa. Kävely on kuitenkin niin luonnollista liikkumista, että lihakset tottuivat siihen nopeasti. Olen parin vuoden ajan käyttänyt aina portaita, ehkä se oli riittävää etukäteistreeniä. Caminosta kyllä selviytyy, kun vaan pistää jalkaa toisen eteen.

Aina on silti hyvä varautua ainakin ajatuksen tasolla siihenkin, että caminolla voi sairastua tai sattua jotakin muuta yllättävää. Meilläkään ei enää paluumatka (silloin jo turisteina ;) mennyt kuin Strömsössä. Lentoa edeltävän lepopäivän Madridissa viruin korkeassa kuumeessa ja vatsataudissa. Kampylobakteerihan se jylläsi, nyt on kuuri päällä. En usko, että olisin jaksanut vaeltaa sairaana.

Camino antoi paljon uutta ajateltavaa ja tutkittavaa ja paransi selvästi kuntoa. Voi olla, että Camino Francesin alkutaival Pyreneiden ylityksineen alkaa kutsua niin, että sinne on vielä mentävä jonakin vuonna. Silti, nyt on hyvä olla kotona.
Leimoja kerätään caminon varrella Credencialeihin.

9 kommenttia:

  1. Hieno kuulla tunnelmista nyt, kun urakka on valmis! Se on muuten hassua, miten nopeasti ajatukset muuttuvat siitä jos joskus uudelleen-ajatuksesta kun joskus uudelleen-ajatukseksi. :D

    VastaaPoista
  2. Huomasin, että teillä miehesi kanssa on jo caminovalmistelut meneillään. Varmasti hieno reissu tulossa. Tuossa juuri puhdistin reppujamme ja mietin, että kyllähän näitä nyt pian tarvitaan uudelleen...

    VastaaPoista
  3. Olipa ikävä kuulla bakteerista (tiedätkö mistä sen sait?) mutta muuten oli kyllä mukavaa luettavaa :) Matka oli onnistunut ja ilmeisesti teidän näköisenne ja mieleisenne.
    Rakkulattomuus on kyllä ollut iso juttu, minä sain eilen rakon jopa juoksumatolla jostain kumman syystä.
    Kävelyn helppouteen matkan ja siihen käytetyn ajan lisäksi vaikuttaa varmasti myös se rinkan paino ja ilma tietysti. Itsekin otan seuraavaksi suurinpiirtein hammasharjan ja makuupussin mukaan :D, mutta edelleen aiomme pitää matkat suht pitkinä ja toivottavasti saamme myös hyvät kesäilmat.

    Jos missään ei huimannut niin menkää ihmeessä Pyreneitten ylikin! On se niin kaunis kokemus (niistä minulle vaikeista paikoists huolimatta). Itselleni nimittäin oli pelottavia kohtia myös loppupuolellakin, korkean paikan kammoni on niin hirveä. Jos sinulle ei tullut ongelmia nyt, ei niitä tule luultavasti Pyreneilläkään :)

    Kiva että mahduitte messuun!
    Ja kiitos vielä kerran että jaoit matkan kanssamme. Jos muuta tulee mieleen niin minä ainakin jaksan lukea ajatuksiasi matkasta lisääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi paljon kommentoitavaa moneenkin juttuun mutta kaikki eivät pidä vastauskentissä käydyistä keskusteluista (omassa blogissani pidin niitä tärkeänä) joten yritän olla liikaa muistematta omia juttujani :D
      Mutta tuohon kivikylän kirkkoon pitää vielä sanoa että itsellänikin on sieltä hyviä muistoja. Muuten paikka oli tavallaan hassu kun osa aloitti sieltä ja saapui turistina bussilla ja itse oli "raahautunut" paikalle pitkän päivän jälkeen kävellen. Paikassa sekoittui turismin ja vaeltajien mukanaan tuoma tunnelma, ihan sulassa sovussa kyllä mutta itseäni häiritsivät aina nuo ruuhkaisimmat aloituspaikat.
      Maisemat alberguen pyykkinaruilta olivat mahtavat, mutta viemärinhaju järkyttävä eikä edes kova tuuli vienyt hajua pois.
      Hassua miten pieniä yksityiskohtia tuli mieleen tuostakin kylästä kun sain päähäni ensin vaan että mikä paikka se niistä kaikista olikaan :D suurin osa paikkojen nimistä ei ole jäänyt mieleen. Kaikki menivät sulavasti sekaisin päässäni. Illalla en enää välttämättä muistanut mistä olin lähtenyt, kirjoitin pari kertaa illalla päiväkirjaanikin edellisen aamun tapahtumia kunnes tajusin että nyt jokin ei täsmää O_o

      Poista
  4. Hei Tanja, kivaa että tulit kommentoimaan. Monenlaisia muistoja tulee minullekin mieleen ja edelleen täytyy päivittäin käydä katsomassa kuvia ja palauttamassa paikkoja mieleen. Nimet menevät tosiaan sekaisin. Olen lueskellut myös caminoblogeja uudelleen nyt kokeneemmin silmin ja huomannut, että samanlaisiin asioihin olemme kiinnittäneet huomiota ja jopa kuvanneet samoja kohteita. Hauskaa. Itselleni repun keveys on ihan ykkösasia (hyvien vaelluskenkien lisäksi). Taidan postata vielä oman varusteluetteloni, sillä viilasin sitä vielä matkankin aikana heittämällä aivan kaikki ylimääräiset pois - nimittin huonot sukat, vanhan puuvillatunikan ja pari voideputkiloa, joista raaskin hyvin luopua. Pääsin noin viiden kilon painoon ilman evätä, eikä mesetan jälkeen enää vettä ja hedelmiäkään paljon tarvinnut kantaa, koska baareja oli tiheästi. Mitään en kaivannut/tarvinnut lisää paitsi että ekirjoja ja musikkia olisi pitänyt ladata etukäteen paljon enemmän, että olisi ollut valinnanvaraa. Olimme yleensä albergueissa jo kahden maissa eikä kaikissa pikkukylissä ollut illallisen lisäksi paljon muuta ajanvietettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, piti vielä kertoa, että antibioottikuuri tehosi hyvin ja alan olla ihan kunnossa. Epäilen eniten Madridin junan kanamajoneesileipää, mutta mistä sitä tietää. Kun sitä ennen kaikki meni hyvin, tuli varomattomaksi. Me joimme usein vesijohtovettäkin.

      Poista
    2. Ite en kuunnellut kertaakaan musiikkia :) iltaisin kokoonnuimme yhdessä syömään, kävimme kirkossa, katselimme paikkoja, kirjoitin päiväkirjaa- joskus hyvin hätäiseenkin kun ei ollut aikaa. Minua jaksaa hymyilyttää miten eri tavoin saman caminon voi kokea ja elää, ja kuitenkin niitä samojakin ajatuksia ja kokemuksia löytyy. Siksi luen mielelläni muidenkin kertomuksia matkasta. Niin erilaisia ja kuitenkin samanlaisia tietyin hetkin.

      Poista
  5. Minäkään en kuunnellut musaa, koska sitä siis ei ollut ladattuna yhtään. Päivisin en olisi halunnutkaan, mutta illalla ennen nukahtamista olis ollut kiva kuunnella itsekseen kuulokkeilla. Mulla oli yksi äänikirja, mutta se ei oikein temmannut mukaansa. Albergueiden makuusaleissa oli niin heikko wifi, että kaikki olis pitänyt ladata koneelle etukäteen.

    VastaaPoista
  6. Aloitin reissukuvauksesi lukemisen tästä caminon jälkeisestä tunnelmakoosteesta. Kiinnostavaa luettavaa. Olen innoissani, kun vilkaisin, että olet kirjoittanut reissusta ahkerasti. Perehdyn vaelluksenne vaiheisiin tarkasti, vinkkejä etsien, nyt kun oma caminoni enää vajaan kahden kuukauden päässä. Kiitos.

    VastaaPoista