perjantai 27. huhtikuuta 2018

Villafranca - Atapuerca, 18 km

Lumihuippuiset Montes de Oca vuoret saattelivat matkaa ylängölle, jonne noustiin yllättävän jyrkästi ja pitkään, olimmehan saaneet jo tottua loivempaan kumpuiluun. Ilma oli kuulas ja aurinkoinen. Linnut lauloivat kevättä, puut olivat tuskin hiirenkorvilla ja kaikkialla kukki esikkotuppaita ja orvokkeja. Narsissit olivat upeasti lehdessä, mutta kukkia saa odottaa vielä pari viikkoa. Ylempänä havumetsävyöhykkeellä näkyi myös hyvin kaunista, hentoa orkidealajia, nimeä en tiedä.

Polku kulki pitkään savista metsätietä, jossa näimme ensimmäiset mäntypuun hakkuut matkallamme. Juan de Ortegaa lähestyessämme maailma yhtäkkiä avartui ja pääsimme valtavien, kumpuilevien ylänköpeltojen laitaan. Täydellisen kaunista. Ortegan kylä on molempien opaskirjojemme suositus yöpymispaikaksi, mutta en kyllä käsitä miksi, niin vähän kylässä on muuta jättikirkon, entisen luostarin ja sen yhteydessä toimivan alberguen lisäksi.

Ages on keskiaikaan unohtunut kaunis kyläpahanen ja sitten jo oltiinkin yöpymispaikassamme Atapuercassa. Saimme huoneen erinomaisesta alberguesta ja illallinen paikallisessa ravintolassa maistui. Pieni pettymys oli arkeologinen puisto, jossa esitellään lähistöltä löytyneitä heidelbergin ihmisen jäänteitä, asumuksia ja työkaluja. Olisin toivonut vähän perusteellisempaa ja ennen kaikkea enemmän englanninkielistä juttua tutkimuksista. Heidelbergit elivät seudulla ennen neanderilaisia, lähes miljoona vuotta sitten. Luiden löytyminen 70-luvulla rautatietyömaalta oli tieteellinen sensaatio ja kaivaukset jatkuvat yhä. Esi-isät ovat vanhimpia Euroopassa löydettyjä. Emme kuitenkaan lähteneet yli kaksituntiselle espanjankieliselle opastuskierrokselle varsinaiselle löytöpaikalle vaan tyydyimme keskuksen opastusnäyttelyyn. Näyttelyn pohjalta on kyllä vaikeaa hahmottaa, minkälaiset olosuhteet Atapuercan laaksossa miljoona vuotta sitten vallitsivat, muistuttivatko ne lainkaan nykyistä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti